Kuukausi: maaliskuu 2015

30
maalis
2015

Stoltenberg: NATO:n ylläpidettävä pelotetta

NATO:n pääsihteeri Jens Stoltenberg vieraili tänään parlamentin ulkoasiainvaliokunnassa. Pääsihteerin mukaan turvallisuusympäristön muuttuessa – ja erityisesti Ukrainan konfliktin vuoksi – NATO on palannut perustehtävänsä eli kollektiivisen puolustuksen pariin. Stoltenberg sanoi, että NATO:n päätehtävä on ylläpitää deterrenssiä eli riittävää pelotetta. Siksi Nato lisää läsnäoloaan Itä-Euroopassa. Tästä huolimatta Stoltenberg vakuutteli, että Venäjä ei ole akuutti uhka NATO:n jäsenmaille.

27
maalis
2015

Politiikan hullut päivät

Aviomies kertoi lukeneensa kirjan ja suositteli sitä minullekin. Kirjan nimi (Antti Blåfield – Reetta Räty: Kuka hullu haluaa poliitikoksi?) herätti mielenkiintoni, vaikka omalta kohdaltani harkinta-aika meni jo.

27
maalis
2015

TTIP-neuvotteluiden investointisuojamekanismi on harkittava tarkkaan

Kävin hiljan ympäristövaliokunnan matkalla Yhdysvalloissa. Tapasimme laajasti sekä päättäjiä että virkamiehiä Washingtonissa. Matkan pääteema oli parhaillaan käynnissä olevat EU:n ja Yhdysvaltain väliset vapaakauppaneuvottelut niin kutsutusta TTIP-sopimuksesta.

24
maalis
2015

Ranskan ja Saksan akseli

Mikä yhdistäisikään Saksan Angela Merkeliä ja Ranskan Francois Hollandea paremmin kuin yhteinen vastus, Venäjän presidentti Vladimir Putin? Kaksikon yhtenäinen linja on pitänyt Ukrainan konfliktin aikana. Presidentti Hollande ja erityisesti liittokansleri Merkel ovat myös sen kaliiperin poliitikkoja, jotka herra Putin kelpuuttaa kanssaan samaan kahvipöytään. Saksa on tympääntynyt Venäjän toimintaan jo yli vuoden jatkuneen konfliktin aikana. Venäjää … Continued

17
maalis
2015

Neljä vuotta aivan suotta

Eduskunta on lopettanut työnsä sekasortoisissa tunnelmissa. Suuret asiat jäivät päättämättä. Tuhlattiin neljä pitkää vuotta. Eduskunnassa on yleensä istuntokauden viimeisinä päivinä hyväksytty kasapäin uusia lakeja pitkissä istunnoissa. Asiat piti saada valmiiksi. Nyt esitykset raukeavat. Pääministeri puhuu tänään sitä, huomenna tätä eivätkä asiat ole hallinnassa. Luottamuspula on huutava. Hallitusta ei johda kukaan.

8
maalis
2015

Hyvää naistenpäivää

YK:n naisjärjestö Suomen osasto sanoo Facebook-kampanjassaan, että naistenpäivänä ei ole syytä juhlaan, koska joka kolmas nainen maailmassa joutuu yhä väkivallan uhriksi. Tyttöjen sukuelimiä silvotaan ja nuoria tyttöjä pakotetaan avioliittoihin. Moni nuori tyttö, ja poikakin, haluaisi opetella lukemaan ja opiskella. Mutta se ei ole mahdollista. On mentävä töihin, lapsena. Vaikka naisten asemassa on meillä ja muualla … Continued

6
maalis
2015

EU, USA ja investointisuoja

EU ja Yhdysvallat neuvottelevat vapaakauppasopimuksesta. Neuvottelujen ytimessä ovat kaupan esteiden poistaminen ja sääntelyn yhtenäistäminen. Kannatan kaupan esteiden poistamista. Neuvotteluissa on kuitenkin myös kipupisteitä. Merkittävin on niin kutsuttu investointisuojamekanismi. Sen myötä amerikkalaisilla isoilla yhtiöillä olisi etulyöntiasema pieniin suomalaisyrityksiin verrattuna – vieläpä Suomessa!