Kuukausi: syyskuu 2013

27
syys
2013

Ihannemaailma ja Syyrian todellisuus

Syyriassa käydään parhaillaan ainakin kolmea eri sotaa: al-Assadin ja hajanaisen opposition sisällissotaa, sunnien ja shiiojen välistä sotaa sekä idän ja lännen mediasotaa. Yhdessä vaiheessa näytti siltä, että idän ja lännen mittelö on se kaikkein tärkein – niin kovasti Obama ajoi sotilaallista iskua Syyriaan ja yhtä kiivaasti Venäjä sitä vastusti. Sekä Bashar al-Assadin hallinto että sisäisesti … Continued

24
syys
2013

EU:n metsästrategian tuettava Suomen metsätaloutta

Euroopan komissio julkisti metsästrategian 20. syyskuuta. Europarlamentaarikko Anneli Jäätteenmäki pitää sitä tervetulleena: – Suomen ja EU:n on otettava johtorooli metsä- ja biotalouden kehittämisessä. Alalla on valtava kasvupotentiaali luoda uutta hyvinvointia ja työpaikkoja.

19
syys
2013

EU:lla ei muskeleita ratkaista Syyrian konfliktia

Euroopan Parlamentti on käsitellyt Syyrian tilannetta viimeisen kahden ja puolen vuoden aikana kymmeniä kertoja. Omassa, keskustaliberaalien ryhmässä, Syyrian kansallisen opposition edustajat ovat vierailleet monta kertaa. Viimeksi kuulimme Tawaz Telloa syyskuun alussa. Kuuleminen oli hämmentävä. Opposition edustaja väitti, ettei maassa ole sisällissotaa. Sunnit ja alaviitit ovat vuosisatoja eläneet yhdessä ja niin nytkin. Kyseessä on liikehdintä presidentti … Continued

19
syys
2013

Muistisairaus koskettaa miljoonia

Tämä viikko on maailmanlaajuinen muistiviikko. Siihen liittyy perjantaina vietettävä Alzheimer -päivä. Muistisairaudet ja erityisesti Alzheimerin tauti koskettavat miljoonia ihmisiä. Jokaisen lähipiirissä on huonomuistisia ihmisiä. Huonomuistisuus sinänsä ei ole tavatonta. Kaikilla meillä, niin nuorilla kuin vanhoilla, on hetkiä, jolloin muisti pätkii. Siitä on vielä pitkä matka vakavaan sairauteen, jollainen Alzheimerin tauti on. Tiedossa on monia riipaisevia … Continued

13
syys
2013

Yhteistyötä tarvitaan

On aika keskustella Euroopan unionin suunnasta. Bryssel ajaa kuin käärmettä pyssyyn mallia, jonka mukaan kaikki pakotetaan samaan muottiin. Tämä on hyvin keskitetty näkemys, eurooppalainen liittovaltiomalli.

12
syys
2013

Parlamentti äänesti YK-vetoisen ratkaisun puolesta

Euroopan parlamentti äänesti Syyria-päätöslauselman puolesta. Parlamentti antaa tukensa mahdolliselle YK:n turvaneuvoston päätöslauselmalle sekä Syyrian kemiallisten aseiden luovuttamiselle ja tuhoamiselle. Parlamentti katsoo, että YK:n päätöslauselman ei pidä pois sulkea pakotekeinoja, mikäli Syyria ei kunnioita velvoitteitaan. Kemiallisten aseiden käyttö on vakava rikos. Olen sitä mieltä, että niiden käytöstä pitää olla seuraamuksia, mutta ratkaisun on löydyttävä YK-vetoisesti ja … Continued

11
syys
2013

Parlamentin suunta kääntyi biopolttoainedirektiivissä

Euroopan parlamentin keskustaliberaalit jäsenet Anneli Jäätteenmäki, Riikka Pakarinen, Hannu Takkula ja Nils Torvalds pitävät tänään parlamentissa äänestettyä biopolttoainemietintöä ennakoitua parempana. Pahimmat puupohjaisia biopolttoaineita koskevat tiukennukset poistettiin tästä niin kutsutusta ILUC-mietinnöstä. Parlamentti ei kuitenkaan myöntänyt esittelijälle lupaa aloittaa yksityiskohtaisia neuvotteluja neuvoston kanssa.

10
syys
2013

Kotimaisia polttoaineita suosittava

Euroopan parlamentin täysistunnossa keskusteltiin biopolttoaineista laajasti ja monipuolisesti 9. syyskuuta. Puuperäisten biopolttoaineiden käyttäminen on Euroopassa vielä varsin tuntematonta ja europarlamentaarikko Anneli Jäätteenmäki olikin ainoa, joka puolusti niitä täysistunnossa.

7
syys
2013

Elämää Nokia-kaupan jälkeenkin

Kun suurin tunnemyrsky Nokia-kaupasta on pikkuhiljaa laantunut, voimme kääntää katseemme tulevaisuuteen. Elämää on Nokia-kaupan jälkeenkin. Menneitä ei kannata jäädä murehtimaan. Oli mielenkiintoista katsoa Nokian entisen toimitusjohtajan Olli-Pekka Kallasvuon haastattelua lauantaiaamuna. Hän oli tunteikas ja itsekriittinenkin, mutta loi samalla uskoa tulevaisuuteen. Uusi Nokia ja Suomi kyllä pärjäävät. Suomalaisten on syytä vahtia, että Microsoft ja Stephen Elop … Continued

6
syys
2013

Brysselin-matkan voittaja selvinnyt

Kotisivuilla kevään ja kesän aikana käynnissä olleen kilpailun voittaja on selvinnyt. Arpaonni suosi tällä kertaa Lasse Herralaa. Lämpimät onnittelut!

1 2