Kuukausi: syyskuu 2016

22
syys
2016

Syntymättömän lapsen terveyttä on vaalittava

Ajattelemme helposti, että syntymätön lapsi kasvaa suojassa äitinsä kohdussa. Tosiasiassa kehittyvä lapsi on altis monille riskitekijöille jo ennen syntymäänsä. Zikavirus on pysäyttävä muistutus siitä, kuinka tärkeä sikiöaika on syntyvän lapsen loppuelämälle.

Virustartuntaa pienemmilläkin yksittäisillä asioilla on suuria vaikutuksia. Aika ennen syntymää on kehittyvän lapsen terveyden kannalta tärkein ajanjakso.

Lue lisää
21
syys
2016

Rauhantyö on EU:n ydintä

Tänään on YK:n kansainvälinen rauhanpäivä.

Euroopan unioni on rakennettu raunioille. Diktaattorien, pakkovallan, sorron ja keskitysleirien muisto on 70 vuodessa haalistunut, vaikka sotia käydään koko ajan.

Eurooppa on aina ollut sisäisten ristiriitojen leimaama alue. Ristiriitoja on viime vuosikymmeninä hyvin poikkeuksellisesti ratkottu kokoussaleissa ja kansanäänestyksissä. … Lue lisää

9
syys
2016

Haaksirikkoutunut kauppasopimus?

Helmikuussa 2013 Yhdysvaltain presidentti Barack Obama ja silloinen Euroopan komission puheenjohtaja José Manuel Barroso ilmoittivat yhdessä EU:n ja USA:n välisten vapaakauppaneuvotteluiden aloittamisesta.

Tähtäimet asetettiin korkealle. TTIP-sopimuksessa olisi kyseessä kautta aikain isoimman kauppasopimuksen solmiminen ja samalla piirrettäisiin suuntaviivat koko maailmankaupan tulevalle kehitykselle.… Lue lisää

6
syys
2016

Vapaa liikkuvuus on osa toimivia sisämarkkinoita

Briteissä asuu 30 000 suomalaista. Nyt selvitetään, mitä Brexit tarkoittaa heidän kannaltaan. Vastaavasti selvitetään, mitkä oikeudet briteillä on EU-alueella. Brittejä on tähän mennessä muuttanut EU-maihin kaksi miljoonaa.

Lue lisää