Kuukausi: marraskuu 2013

20
marras
2013

Parlamentti vaatii yhtä istuntopaikkaa

Euroopan parlamentti vaatii, että sillä on oltava oikeus päättää missä ja milloin se kokoontuu. Brysselin ja Strasbourgin istuntopaikkojen lisäksi parlamentin pääsihteeristö ja sen osastot sijaitsevat Luxemburgissa.

20
marras
2013

Parlamentti hyväksyi sovun EU:n maatalouspolitiikan uudistamisesta

Euroopan parlamentti hyväksyi tänään 20. marraskuuta sovun EU:n maatalouspolitiikan uudistamisesta. Samalla hyväksyttiin siirtymäsäännökset, joihin liittyen keskustelu 141 artiklasta on ollut viime aikoina vilkasta. Suomi ei olisi liittynyt Euroopan Unioniin ilman liittymissopimuksen 141 artiklaa. Artiklassa ei ole mainintaa, että se olisi tilapäinen, kuten nyt olevassa määräaikaisessa direktiivissä.

20
marras
2013

Lapsen oikeuksien päivä

Tänään on kansainvälinen Lapsen oikeuksien päivä. Päivä on myös pakistanilaisen tytön, Malala Yousafzain päivä. 16-vuotias Malala Yousafzai vastaanottaa Strasbourgin täysistunnossa hänelle myönnetyn Euroopan parlamentin Saharov-mielipiteenvapauspalkinnon.

19
marras
2013

Aluekehitysvaroista päätettävä maakunnissa

Euroopan parlamentti hyväksyi tänään 19. marraskuuta EU:n rahoituskehykset vuosille 2014-2020. Europarlamentaarikko Anneli Jäätteenmäki on tyytyväinen, että sopu viimeinkin saavutettiin. – Sopu varmistaa EU-rahoituksesta riippuvaisen toiminnan. Monet tutkimus- ja kylähankkeet on mahdollista toteuttaa ja uusia voi nyt suunnitella.

15
marras
2013

On aika karsia turhat rönsyt

Euroopan unionista on kasvanut sellainen mammutti, että on aika ryhtyä karsimaan turhia rönsyjä. On keskityttävä perusasioihin. On tehtävä sellaisia päätöksiä, jotka helpottavat eivätkä vaikeuta ihmisten elämää.

13
marras
2013

EU, Suomi ja avoimuus

Eurovaalien ehdokasasettelu on nyt vilkkaimmillaan. Kun ehdokkaat ovat selvillä, päästään toivottavasti keskustelemaan asioista. Mitä me suomalaiset haluamme EU:lta, mihin suuntaan haluamme unionia kehittää? Nostan esille yhden asian, johon haluaisin muutosta sekä EU:ssa että Suomessa. Päätöksentekoon pitää saada lisää avoimuutta.  

6
marras
2013

Mara puhuu omiaan

Brysselissä tapaa usein mielenkiintoisia ihmisiä niin kuin nyt tämän Martti Huhtamäen, jonka tapasin pari viikkoa sitten. Mikään inhimillinen ei näytä olevan Huhtamäelle vierasta. Hän on ollut sanomalehtimies, kustantaja, yrittäjä, urheilujohtaja, kansainvälinen koripallotuomari ja helsinkiläinen kunnallispoliitikko.

5
marras
2013

Sydäntä ei kannata hoitaa hampaat irvessä

Euroopan parlamentti Brysselissä viettää sydänviikkoa marraskuun alussa. Tämän syksyn aikana olemme Euroopan parlamentissa tehneet yhden suuren sydänteon. Olemme päättäneet tupakkadirektiivistä, jonka tavoitteena on pyrkiä vähentämään tupakointia Euroopassa. Suomessa tupakointi on vähentynyt dramaattisesti viime vuosikymmenten aikana. Muu Eurooppa tulee tässä vielä jälkijunassa meihin verrattuna.