5
marras
2013

Sydäntä ei kannata hoitaa hampaat irvessä

Euroopan parlamentti Brysselissä viettää sydänviikkoa marraskuun alussa.

Tämän syksyn aikana olemme Euroopan parlamentissa tehneet yhden suuren sydänteon. Olemme päättäneet tupakkadirektiivistä, jonka tavoitteena on pyrkiä vähentämään tupakointia Euroopassa. Suomessa tupakointi on vähentynyt dramaattisesti viime vuosikymmenten aikana. Muu Eurooppa tulee tässä vielä jälkijunassa meihin verrattuna.

Suomessa sydäntyöllä on pitkät perinteet. Siitä saamme kiittää aktiivisia ihmisiä, jotka tekevät työtä paikallisesti. Esimerkiksi Etelä-Pohjanmaan ja Keski-Pohjanmaan alueella sydänyhdistysten jäseniä on noin 9000. Molemmat sydänpiirit on perustettu vuosi sen jälkeen kun Suomen Sydänliitto perustettiin vuonna 1955 Sydäntautiliiton nimellä. Liitto oli tuolloin ensimmäinen eurooppalainen sydänjärjestö.

Sydänystävällisen elämän ei pidä tarkoittaa pelkkiä kieltäymyksiä ja sääntöjä: sydän ja mieli voivat parhaimmin silloin, kun voi tehdä vapaasti hyviä valintoja. Vanha totuus on, että terveellisissä elämäntavoissa ongelmana ei ole joulun ja uudenvuoden välinen aika, vaan uudenvuoden ja joulun välinen aika. Juhla-aikaan nautitaan, arki voi olla toisenlaista.

Sydämemme pitää myös liikunnasta. Itse olen tottunut liikkumaan paljon, mutta tiedän, ettei se ole kaikille yhtä luontevaa. Mutta aina voi tehdä jotain. Voi vaikkapa liikkua kolmesti päivässä 10 minuuttia kerrallaan. Jo tämä määrä vie sydänterveyttä eteenpäin.

Toivonkin, että näin syksyn edetessä voimme kaikki pitää huolta itsestämme ja toisistamme. Siten myös sydämet voivat hyvin.

 

Anneli