Kuukausi: maaliskuu 2013

27
maalis
2013

Etelä-Pohjanmaa ruokamaakunta

Etelä-Pohjanmaa on vahva maatalousmaakunta, sitä kuvastaa jo tämän komian blogin taustalla avautuva ohrapeltokin. Maakunnan alueella asuu noin 4 % Suomen väestöstä, mutta maakunta tuottaa 14 % suomalaisesta ruuasta. Ruuan tuottamisen ammattilaisia Etelä-Pohjanmaalta löytyy runsaasti. Maanviljelijät, elintarvikealan työntekijät, mestarikokit ja tietysti meidän äidit ja isit.

18
maalis
2013

Europarlamentin syytä keskustella Kyproksen tukipaketista

Valtiovarainministeri Jutta Urpilainen on kovasti kiitellyt Kyproksen tukipakettia, jolla rikotaan EU:n talletussuojadirektiiviä. Lisäksi sillä pistetään eurokriisin maksajiksi myös tavalliset säästäjät. Europarlamentin on nyt syytä keskustella Kyproksen tukipaketista.

15
maalis
2013

Suomi biotalouden kärkeen

Europarlamentaarikko Anneli Jäätteenmäki osallistui Ilmast’ Energiaa -seminaariin Porissa 15. maaliskuuta. Puheenvuorossaan hän korosti Suomen mahdollisuuksia kiriä maailman kärkeenbiotalouden osaajana ja ratkaisujen tuottajana. Suomella on biotalouden osaamista, raaka-aineita ja yrityksillä investointihaluja.

13
maalis
2013

Meppien maataloustyö toi tulosta

Euroopan parlamentti äänesti tänään 13. maaliskuuta EU:n yhteisen maatalouspolitiikan uudistamisesta. Keskusta- ja liberaaliryhmän varapuheenjohtaja Anneli Jäätteenmäki iloitsee, että parlamentti antaisi jäsenmaille luvan maksaa jopa 15 prosenttia tuista tuotantoon sidottuna. Tämä on tärkeää erityisesti Suomen kotieläintuotannon kannalta.

12
maalis
2013

Hivuttamalla kohti velanpurkurahastoa

Parlamentti antoi tänään komissiolle lisää valtaa euromaiden budjettien valvonnassa. Vastustin esitystä. Neuvotteluissa jäsenmaat torjuivat parlamentin vaatimuksen velanpurkurahaston käyttöönotosta. Komission asettama työryhmä on kuitenkin lupautunut antamaan aiheesta raportin maaliskuuhun 2014 mennessä.

8
maalis
2013

Kahvinkeittäjistä vallankäyttäjiksi

Tänään on kansainvälinen naisten päivä. Tänään tasa-arvo on suuressa arvossa. Iloitkaamme siitä. Täällä Brysselissä, Euroopan unionin ytimessä tasa-arvo ei ainakaan huippukokousten yhteydessä näy kaikelle kansalle. Perhekuvissa poseeraavat miehet tummissa puvuissaan.

8
maalis
2013

Mattokauppiaiden kokous

EU:n viime huippukokouksen tuloksista ja Suomen nettomaksuosuudesta väiteltiin heti kokouksen jälkeen. Hallituksen ministerit kertoivat ylpeinä, että Suomi sai neuvoteltua itselleen erillisen 600 miljoonan maatalouskirjekuoren.

6
maalis
2013

Sveitsin tie on meidän

Kansalaisten mitta kaikkialla Euroopassa alkaa olla täynnä kovapalkkaisten yritysjohtajien kohtuuttomia etuja kohtaan. Euroopan unionin ulkopuolella oleva Sveitsi näytti sunnuntaina EU:lle ja sen jäsenmaille mallia. Sveitsiläiset päättivät kansanäänestyksessä rajoittaa pörssiyhtiöiden johtajien palkkioita.