6
maalis
2013

Sveitsin tie on meidän

Kansalaisten mitta kaikkialla Euroopassa alkaa olla täynnä kovapalkkaisten yritysjohtajien kohtuuttomia etuja kohtaan.

Euroopan unionin ulkopuolella oleva Sveitsi näytti sunnuntaina EU:lle ja sen jäsenmaille mallia. Sveitsiläiset päättivät kansanäänestyksessä rajoittaa pörssiyhtiöiden johtajien palkkioita.

Sveitsiin on tulossa ehkä maailman tiukimmat säännöt. Rangaistukset voivat olla kuuden vuoden palkkaa vastaavat sakot ja jopa kolme vuotta vankeutta.

Uutta on se, että hanke lähti liikkeelle kansalaisaloitteen perusteella.

Sveitsissä aletaan nyt valmistella lakia, joka antaisi osakkeenomistajille valtuudet määrätä johtajien eduista. Kansanäänestys on sitova, joten parlamentti joutuu säätämään lain.

Ehdotus kieltäisi kultaiset kädenpuristukset eli irtisanomiskorvaukset, allekirjoitusbonukset ja lisäkannusteet yrityskaupoissa.

Parlamentin suuret puolueet vastustivat rajoituksia ja liike-elämä pelotteli, että Sveitsi menettää kilpailukykyään ja suuret firmat lähtevät maasta.

Uhkaukset eivät tehonneet äänestäjiin. Raja tuli vastaan. Sietokyky ylittyi ja kansalaisten suuri enemmistö äänesti vastoin puolueiden toiveita.

Uskon, että Sveitsin esimerkki vetää perässään muita maita. Itse toivon, että Sveitsin tie on myös Suomen tie, vaikka elinkeinoelämä ei hankkeelle lämpenekään.

Bonuskatto on ollut esillä EU:ssakin. Euromaat ovat tukeneet pankkeja. Samanaikaisesti jopa valtavia tappioita tehneet pankit ovat häpeämättömästi maksaneet muhkeita bonuksia johtajilleen.

Komission ehdotuksen mukaan bonukset saisivat olla korkeintaan kaksi kertaa vuosipalkka. Yritykset tyssäsivät ennen erityisesti Britannian ja David Cameronin vastustukseen.

Saksakin on ollut nihkeä, mutta nyt liittokansleri Angela Merkel on muuttanut kantaansa. Vaalit ovat lähellä.

Kansanvallan edessä nöyrtyy mahtavakin johtaja.

EU on päättänyt puuttua Britannian vastustuksesta huolimatta kohtuuttomuuksiin. EU:n vaatimukset eivät ole yhtä tiukkoja kuin Sveitsin kaavailut, mutta joka tapauksessa askel oikeaan suuntaan.

Euroopan parlamentin on tarkoitus äänestää bonuskatosta huhtikuussa. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan.

EU-johtajien puheissa on usein sellainen henki, että kaikki menisi hyvin, jos vaaleja ei olisi eikä kansalaisten mielipiteistä tarvitsisi välittää.

Demokratiasta ja avoimuudesta kyllä paljon puhutaan ja kaikki kannattavat niitä puheissa, mutta todellisuus on usein toisenlainen.

Komissiosta on juuri lähtenyt paimenkirjeitä jäsenmaille. Viesti on se, että komission jäsenmaille asettamia talousvaatimuksia ei saa arvostella.

Kansalaisten epäluulo EU:ta kohtaan on suuri kaikkialla Euroopassa. Se on tervettä epäluuloa ja kuuluu kansanvaltaan. Komissionkin pitäisi kannustaa eikä suitsia keskustelua.

EU saarnaa demokratian puolesta maailmalla, mutta itse se ei aina oppejaan noudata. Kun EU on ottanut yhä suurempia askelia kohti liittovaltiota, kansalaisten mielipiteitä ei ole kyselty.

Todellinen valta on piiloutunut ennen ja piiloutuu nytkin usein salaisiin kabinetteihin. Siksi avoimuuden puolesta on puhuttava jatkuvasti.

Anneli Jäätteenmäki
europarlamentaarikko

Kirjoitus on julkaistu Ilkassa 6.3.2013