Kuukausi: lokakuu 2013

25
loka
2013

Arktisen hysterian partaalla

Arktiset alueet herättävät suuria tunteita. Kirjailija Marko Tapion pääteosta mukaillen joku voi olla jopa arktisen hysterian partaalla.

24
loka
2013

Hallitus antoi komissiolle maataloudessa periksi

Suomen hallitus on hylännyt Etelä-Suomen maatalouden kansallisen tuen artiklan 141. Euroopan parlamentin jäsen Anneli Jäätteenmäki pitää tätä valitettavana: – Suomi ei olisi liittynyt Euroopan unioniin ilman liittymissopimuksen 141 maatalousartiklaa. Siitä luopuminen syö EU:n ja Suomen hallituksen uskottavuutta, Jäätteenmäki sanoi Viljaforum 2013 -tilaisuudessa Tampereella 24. lokakuuta.

23
loka
2013

Eteläpohjalaisten miljoonaehdotus läpi EU:n budjetissa

Euroopan Parlamentti hyväksyi 23. lokakuuta jäsentensä Anneli Jäätteenmäen ja Riikka Pakarisen ehdotuksen pilottiprojektista terveysteknologian testaamiseksi kuituverkoissa. Ehdotus tehtiin yhteistyössä eteläpohjalaisten toimijoiden kanssa. Miljoonan euron rahoituksella on tarkoitus testata uudenaikaisia terveysteknologiasovelluksia avoimissa kuituverkoissa. Tällaisia verkkoja löytyy Etelä-Pohjanmaalta Kuusiokunnista ja Suupohjasta.   Ehdotuksen sisältöä Jäätteenmäki ja Pakarinen ideoivat yhteistyössä Etelä-Pohjanmaan liiton, Etelä-Pohjanmaan Terveysteknologian Kehittämiskeskuksen, Suupohjan elinkeinotoimen kuntayhtymän, … Continued

23
loka
2013

Itäinen kumppanuus on erityvien intressien politiikkaa

Vilnan huippukokouksen edellä EU:n itäisen kumppanuuden politiikan nykytila saattaa herättää enemmän kysymyksiä kuin vastauksia. Varmaa on vain se, että jokainen kumppanimaa joutuu itse määrittämään kunnianhimonsa tason. Kumppanimaiden intressit EU-kumppanuuden suhteen eivät ole yhteneväiset vaan vahvasti eriytyneet, mikä on ymmärrettävää. Jokaisella maalla on oma historiansa, kulttuurinsa sekä maantieteelliset ja poliittiset realiteettinsa.

23
loka
2013

Puhe järjestäytyneen rikollisuuden kitkemisestä

Voit katsoa täällä puheenvuoroni parlamentin täysistunnossa 22.10.2013 järjestäytyneen rikollisuuden kitkemisestä. EU:ssa toimii 3600 kansainvälistä rikollisjärjestöä. Pakkotyötä tekee jäsenmaissa 880 000 orjaa. Korruptio maksaa EU:n veronmaksajille vuosittain 120 miljardia euroa. Muun muassa nämä tiedot käyvät ilmi parlamentin väliaikaisen valiokunnan mietinnöstä. Siitä on tarkoitus äänestää Strasbourgin täysistunnossa ensi viikolla.

21
loka
2013

Keskustelu biopolttoaineiden käytöstä jumiutui

Euroopan parlamentin ympäristövaliokunta ei myöntänyt 17. lokakuuta lupaa aloittaa lainsäädäntöneuvotteluja jäsenmaiden kanssa biopolttoaineista. Europarlamentaarikko Anneli Jäätteenmäki pitää päätöstä valitettavana:

17
loka
2013

Turhia direktiivejä karsittava

Euroopan komissio esittää EU-lainsäädännön karsimista. Se vaatii paljon. EU-lainsäädäntöä on yksinkertaistettava. Turhat direktiivit on kumottava. EU:n ei pidä puuttua asioihin, jotka eivät sille kuulu.

15
loka
2013

Strasbourgin rekkaralli rapauttaa EU:n uskottavuutta

Euroopan parlamentin perussopimusvaliokunnan mukaan parlamentin on saatava itse päättää istuntopaikastaan. Valiokunta äänesti asiasta eilen illalla 14. lokakuuta: – Me suomalaiset mepit olemme vaatineet eurooppaministeri Stubbia ajamaan meppikautensa tapaan Strasbourgin istuntopaikasta luopumista nyt hallituksessa ja neuvostossa. On valitettavaa, että asia ei ole edennyt. Strasbourgin rekkaralli rapauttaa EU:n uskottavuutta.

14
loka
2013

141 artiklan hylkääminen herättää keskustelua

Olen seurannut  Suomen kansallisten tukien keskustelua  alusta saakka, joten ajattelen asiaa aikaisempien kokemusten perusteella. Suomen liittyessä Euroopan Unioniin toimin oikeusministerinä ja muistan hyvin, miten vaikea ratkaisu oli. Myöhemmin olen Eduskunnassa ja nyt Euroopan parlamentissa ollut asian kanssa tekemisissä

12
loka
2013

Vajaalla 10 miljoonalla työkyky tuhansille

Meillä ei ole tulevaisuuden tekijöitä, ellemme varmista nuorten työhalua ja -kykyä. Kaksi vuotta sitten eläkkeelle siirtyi 75 000 henkilöä, joista kolmasosa työkyvyttömyyseläkkeelle. Vuosikymmenen aikana yli Oulun väkiluvun verran ihmisiä on joutunut lopettamaan työnteon henkisten ongelmien takia. Yhä suurempi osa heistä on nuoria.

1 2