Kuukausi: joulukuu 2013

27
joulu
2013

Antti Hietaniemi Jäätteenmäen tukiryhmän vetäjäksi

Antti Hietaniemi toimii Euroopan parlamentin jäsenen Anneli Jäätteenmäen tukiryhmän vetäjänä ensi kevään vaaleissa: – Anneli on vahva vaikuttaja sekä kotimaassa että Euroopan parlamentissa. On Suomen etu, että hänet valitaan jatkokaudelle, Hietaniemi sanoo.

17
joulu
2013

Päätöksenteon avoimuus liikahti eteenpäin

Euroopan parlamentin perussopimusvaliokunta päätti tänään 17. joulukuuta, että parlamentin kaikkien loppuäänestyksien pitää olla avoimia. – Olen tyytyväinen, että Euroopan parlamentin päätöksenteon avoimuus liikahti vähän eteenpäin. Paljon on kuitenkin vielä tehtävää, jotta voidaan puhua todellisesta avoimuudesta, avoimuuden puolesta koko meppi-uransa ajan työtä tehnyt keskustaliberaaliryhmän varapuheenjohtaja Anneli Jäätteenmäki sanoi heti äänestyksen jälkeen.

13
joulu
2013

Jokainen on juhlan arvoinen

Tämän viikon Euroopan parlamentti on jälleen ollut koolla Strasbourgissa, joka on todellinen joulukaupunki. Kaupungissa on toistakymmentä värikästä joulutoria. Strasbourgiin tulee jopa kaksi miljoonaa jouluturistia eri puolilta maailmaa. Olemme juuri nyt kahden arvokkaan juhlan välissä. Takana on itsenäisyyspäivä ja tasavallan presidentin erilainen itsenäisyyspäivän vastaanotto Tampereella ja edessä on joulu.

11
joulu
2013

Euroopan mammutti sairastaa

Euroopan unioni, jota usein mammutiksi kutsutaan, sairastaa mammuttitautia. Tauti on tiedossa, mutta byrokratian purkaminen ei käy käden käänteessä. Useissa EU-maissa on ryhdytty tekemään listoja huonoista EU-laeista. Tavoitteena on karsia turhat direktiivit ja heittää ne historian roskatynnyriin. On kuitenkin hyvä muistaa, ettei EU kaikkeen ole syypää. Kuten Helsingin Sanomien selvitys osoitti, kansalaisia ärsyttävät säädökset syntyvät pääosin … Continued

6
joulu
2013

Hyvää itsenäisyyspäivää!

Itsenäisyyspäivänä on hyvä muistaa, että olemme etuoikeutettu kansa. Vapaus ei ole tullut meille annettuna. Se on pitänyt taistella. Siitä saamme olla kiitollisia muulloinkin kuin itsenäisyyspäivänä, vuoden jokaisena päivänä. Valitettavasti kaikki kansakunnat eivät ole yhtä etuoikeutettuja. Osallistuin tällä viikolla Suomen Ekumeenisen Neuvoston tilaisuuteen Euroopan parlamentissa. Neuvosto esitteli suosituksiaan uskonnonvapauden edistämiseksi. Suositukset ovat painetussa muodossa Anna Hyvärisen … Continued

5
joulu
2013

EU unohti ihmisoikeudet

Euroopan unioni saarnaa mielellään ihmisoikeuksien puolesta eri puolilla maailmaa. Nyt EU:n on aika kääntää katseensa omalle takapihalle. Ei sekään niin kaunis ole. Euroopan neuvosto arvostelee juuri julkaistussa selvityksessään EU:ta kovin sanoin. Neuvoston mielestä EU:n, EKP:n ja Kansainvälisen valuuttarahaston EU:n jäsenmailta vaatimat toimet loukkaavat ihmisten taloudellisia ja sosiaalisia oikeuksia.