Kuukausi: heinäkuu 2012

6
heinä
2012

Väärät lääkkeet

Federalismin kannattajat väittävät, että liittovaltio olisi ainoa toimiva lääke Euroopan kriisiin. Näin ei suinkaan ole. Euroopan parlamentin ryhmät kiittelivät Eurooppa-neuvoston kokouksessa sovittuja joustavia kriisirahastoja. Joustavuus tarkoittaa samaa kuin että pankkeja voidaan tukea rahastosta suoraan. Kaunis ajatus on, että laina ei kasvata kriisimaan velkataakka, mutta suomalaisten veronmaksajan taakkaa se kasvattaa.

6
heinä
2012

Euroopan unionin kohtalon aika

Avoimuus on yksi hyvän parisuhteen kulmakivistä. Myös ikävistä asioista on uskallettava puhua. EU-maiden liitto on ajautunut historiansa pahimpaan kriisiin. Liittoa on yritetty pelastaa ylimääräisillä kriisikokouksilla jo useamman vuoden ajan. Tuloksetta. On korkea aika pysähtyä miettimään kriisin todellisia syitä.

4
heinä
2012

Keskustamepit vastustavat pankkiunionia

Keskustan europarlamentaarikot äänestivät tänään parlamentin EU-huippukokousta ruotinutta päätöslauselmaa vastaan. Keskustamepit eivät voineet yhtyä päätöslauselman talouskriisiä koskeviin linjauksiin.

4
heinä
2012

EU:n ulkosuhdebudjetistakin säästettävä

Parlamentin täysistunnossa käsiteltiin EU:n vuoden 2013 budjettia. Anneli ulkoasiainvaliokunnan budjettilausunnon laatijana arvosteli suunniteltua 6,8 prosentin lisäystä. Puhe täysistunnossa

4
heinä
2012

Komissio myönteinen Arktiselle keskukselle

Euroopan komissio julkaisi eilen arktista aluetta koskevan strategian, jolla EU tukee pohjoisen alueen kehittämistä. Siinä huomioidaan Euroopan parlamentin esitys arktisen tutkimusverkoston ja -keskuksen perustamisesta. Rovaniemeä on ehdotettu tutkimuskeskuksen sijainniksi.

3
heinä
2012

Parlamentti malliksi avoimuudelle

Kansalaiset ja markkinat ovat menettäneet uskonsa Euroopan unioniin. Yksi keino, jolla luottamus voidaan palauttaa, on lisätä toiminnan avoimuutta. Parlamentin on aika näyttää esimerkkiä.   Kolumni belgialaisessa verkkojulkaisussa Wobbing.eu:ssa Time for the Parliament to act

1 2