Kuukausi: heinäkuu 2011

20
heinä
2011

Vallattomien vastarintaliike

Suomen kesä on juuri nyt parhaimmillaan. Luonto kukoistaa ja kesätapahtumia on lähes joka niemessä ja notkelmassa. Suomen maaseutu näyttää jälleen kerran voimansa. On menossa vallattomien vastarintaliike.

8
heinä
2011

EU-vaalilistat suurten jäsenmaiden vallankaappausyritys

Europarlamentaarikko Anneli Jäätteenmäki (ALDE, Kesk.) on tyytyväinen, että koko EU:n laajuisia vaalilistoja ehdottava mietintö palautettiin valiokuntaan: – Keitä EU:n laajuisilta vaalilistoilta valittavat edustajat edustaisivat? Kenelle he olisivat tekemisistään tilivelvollisia? Jäätteenmäki pohti parlamentin täysistuntokeskustelussa.

8
heinä
2011

EU:n tuhlailu saatava kuriin

EU-maat ovat eläneet viime vuosina reilusti yli varojensa. Taloudenpito on ollut holtitonta useissa maissa. Laskun maksamisen aika koittaa aina, ennemmin tai myöhemmin. Nyt on jouduttu pakon sanelemina etsimään säästökohteita.

2
heinä
2011

Sotaväsymys painaa amerikkalaisia

Osallistuin EU-USA -valtuuskunnan kokoukseen Budapestissa torstaina ja perjantaina. Yhdysvaltain ulkoministeri Hillary Clinton oli myös kokouksessa paikalla. Hän puhui meille demokratiasta ja ihmisoikeuksista. Loistava puhuja ja oikeaa asiaa. Ei voi kuin ihailla. Käsittelimme kokouksessa Irakin ja Afganistanin tilannetta. Sotaväsymys painaa amerikkalaisia.