Kirjoituksia

15
huhti
2010

Silkkitien varrella Azerbaidzhanissa

Saavuin eilen Azerbaidzhanin pääkaupunkiin Bakuun, joka on yhtä suurta rakennustyömaata. Vanhoja rakennuksia korjataan ja uusia rakennetaan. Bakun vanhakaupunki on kaunis, ja ihmiset ovat erittäin ystävällisiä.

31
maalis
2010

EU:n kansalaisaloite

Euroopan komissio on tänään antanut esityksensä kansalaisaloitteesta. Lissabonin sopimuksen mukainen kansalaisaloite antaa kansalaisille suoran mahdollisuuden pyytää komissiota laatimaan uutta lainsäädäntöä jostakin tietystä aiheesta. Aloitteeseen vaaditaan vähintään miljoona allekirjoittajaa merkittävästä määrästä jäsenvaltioita.

9
maalis
2010

Pyhät kissat pöydälle

Ulkopolitiikka on paitsi tekoja myös sanoja, vivahteita ja sävyjä, joita usein tulkitaan myös rivien välistä. Aina ei riitä, että faktat ovat kohdallaan. Diplomatiassa tyylikin on tärkeä.

10
helmi
2010

Turkin ja Kroatian edistyminen EU-lähentymisessä

Euroopan parlamentti käsitteli Strasbourgin täysistunnossaan Turkin, Kroatian ja Makedonian edistymisraportteja vuodelta 2009. Raporttien avulla tarkkaillaan, mitä konkreettisia toimia ehdokasmaat ovat tehneet EU-jäsenyysehtojen täyttämiseksi. Vuonna 2009 Turkin toteuttamat uudistukset EU-jäsenyyden mahdollistamiseksi olivat suhteellisen vähäisiä.

7
tammi
2010

Lupaukset, juhlapuheet ja todellisuus

Vuodenvaihteessa ihmismieli on herkkä tekemään hyviä päätöksiä. Useimmiten lupaukset unohtuvat. Politiikassakin tehdään lupauksia. EU-johtajat asettavat erityisen paljon kauniita tavoitteita. Niitäkään ei aina pidetä.

4
kesä
2009

Itämeri pelastettava

Nuori, matala ja puolittain eristynyt Itämeri on herkkä muutoksille. Itämeren vakavin uhka on rehevöityminen, joka johtuu pääasiassa merenpinta-alaa neljä kertaa suuremmalta valuma-alueelta tulevasta suuresta kuormituksesta. Itämereen on myös laskettu tai upotettu suuri määrä erilaisia jätteitä.

1 71 72