9
marras
2012

EU:ssa sentään karenssiajat

Elinkeinoministeri Häkämies siirtyi elinkeinoelämän etujärjestön johtoon. Suomessa karenssiajasta ei noussut suurempaa haloota. Brysselissä sen sijaan olisi.

EU-komissaareille vastaava loikkaus ei ole mahdollinen.  Komission ohjeistuksessa on puolentoista vuoden ehdoton karenssiaika, jona komissaari ei voi siirtyä yksityiselle sektorille tehtävään, joka liittyy hänen komissaarinsalkkuunsa. Myös tuon ajan jälkeen edellytetään harkintaa siitä, kenen leipiin astuu, ettei jääviysongelmia synny. Näissä vaikeissa kysymyksissä auttaa myös komission eettinen komitea, jolle ex-komissaarien on urasuunnitelmistaan ilmoitettava. Olisiko Suomessakin aiheellista pohtia sääntöjä?