EU:n on kuunneltava kansalaisiaan
Kuukauden kuluttua työni Euroopan parlamentissa päättyy. 15 vuotta olen saanut vaikuttaa ja hoitaa suomalaisten asioita maailmalla.
Aloittaessani meppinä ilmapiiri oli innostunut. Kymmenen uuden jäsenmaan edustajat aloittivat työnsä samaan aikaan kanssani. EU laajeni ja Eurooppa yhdistyi. Ihmisten välinen vuorovaikutus monipuolistui ja erot vaikuttivat kaventuvan.
Kun nyt jätän työni europarlamentissa, paljon on muuttunut. Euroopan sisällä on jälleen jakolinjoja.
Vuosien aikana globalisaatio, talouskriisi ja maahanmuutto ovat muokanneet eurooppalaisten arkea. Eurooppa on yhtäältä vaurastunut ja kehittynyt. Toisaalta talouskriisi vei monilta työpaikan ja köyhdytti elinoloja. Hallitsematon maahanmuutto loi turvattomuutta.
Tulevina vuosina EU:n on kuunneltava tarkasti kansalaisiaan. Huoliin ja toiveisiin on vastattava entistä paremmin.
EU ei ole enää pitkään aikaan ollut vain talousunioni. Se on paljon muutakin.
Ilmastonmuutos, turvallisuus ja terrorismin torjuminen ovat uusia asioita EU:n listalla. Meillä on entistä enemmän kysymyksiä, joissa tarvitaan yksittäisiä maita isompaa toimijaa.
Näiden 15 vuoden aikana EU on osoittautunut kriiseistä huolimatta sitkeäksi. Euroopan kansojen ja kansalaisten yhteistyötä tarvitaan.
Suomalaisina saamme olla ylpeitä siitä, että tuoreissa europarlamentaarikoissamme on tasapuolisesti miehiä ja naisia. Euroopan poliittisissa johtotehtävissä naiset ovat räikeästi aliedustettuna.
Pohjoismaista Suomi on ainoa, jolla ei ole ollut naista komissaarina. Nyt on korkea aika saada tähän muutos. Päteviä naisia Suomesta löytyy. Mutta onko sopivia? Sen ratkaisee todennäköinen pääministeri Antti Rinne.
Lämpimät onnittelut Elsi Kataiselle ja Mauri Pekkariselle vahvasta kannatuksesta parlamenttivaaleissa. Toivon kaikille uusille mepeille menestystä työssä. Mielenkiintoisempaa ja haastavampaa työtä on vaikea löytää.
Haluan kiittää minua vuosien varrella tukeneita kannattajia, kollegoita ja muita kohtaamiani ihmisiä. Politiikassa ja elämässä kukaan ei pärjää yksin.
Kirjoitus on julkaistu Suomenmaassa 31.5.