4
kesä
2015

Jahkailun aika on ohi

On tehty jälleen uusi Suomen ennätys. Oppositioon jääneet puolueet julistivat Sipilän uuden hallituksen kehnoksi ennen kuin se oli hallinnut päivääkään. Nopeaa on ajan riento.

Sipilän joukkue on kovan paikan edessä. Se joutuu tekemään ankaria päätöksiä, jotka kirpaisevat kaikkia suomalaisia. Tavoitteena on kuitenkin nykyistä elinvoimaisempi, entistä tehokkaampi Suomi.

Jahkailun aika on ohi. Ihmiset ymmärtävät, että kipeät päätökset on tehtävä. Nyt odotetaan, että asiat alkavat edetä ripeästi. Alku onkin ollut lennokas. Mitään kuherruskuukautta tai työrauhaa hallituksen on turha odottaa.

Sipilän hallitus oli tuskin ehtinyt aloittaa työnsä, kun alkoi kauhumaalailu ja pelottelu. Ilmapiiri on selvästi kiristynyt. Kriitikkojen kärjessä ovat ne, jotka edellisissä hallituksissa jättivät päätökset tekemättä.

Esimerkiksi sosiaalidemokraattien ja vihreiden uskottavuus on kovalla koetuksella, kun he arvostelevat jyrkästi hallitusta, joka ryhtyy korjaamaan heidän virheitään. Suosittelen vihreille ja demareille iltalukemiseksi Osmo Soininvaaran uutta kirjaa.

Vihreiden veteraani Soininvaara ruotii kirjassaan (Jäähyväiset eduskunnalle, Teos) edellisen vaalikauden hallitustyöskentelyä kovin sanoin. Vaalien jälkeen muodostettiin Kataisen hallitus, jota ”kukaan ei halunnut ja jolta puuttui yhteinen tahto ja suunta”. Päätöksiä ei saatu aikaan. Eduskunta- ja hallitustyöskentelystä tuli lähes mahdotonta.

Suurimmaksi syntipukiksi Suomen kehnoon taloudelliseen menestykseen Soininvaara nimeää demarit, jotka eivät halua tehdä mitään, vaan toivovat, että vanhat hyvät ajat palaisivat itsestään. Vihreät ja vasemmistoliitto ovat toistensa panttivankeja, jotka tekevät politiikkaa yhä enemmän julkisuuden ehdoilla.

Hallituksen ei pidä säikähtää kovaa huutoa. Maltti on valttia. Jo Juha Sipilän tapa johtaa hallitusneuvotteluja oli vakuuttava. Hän tiesi mitä oli tekemässä. Hän eteni johdonmukaisesti ja rauhallisesti kohti päämäärää ilman suuria eleitä.

Samalla kun hallitus joutuu tekemään kovia päätöksiä, sen tulisi varjella yhteiskuntarauhaa. Yhteistyöllä maata kuitenkin rakennetaan. Tarpeettomia kärjistyksiä pitäisi välttää puolin ja toisin.

Hallitustaipaleella tulee varmasti hankalia paikkoja. Muuttuviin olosuhteisiin pitää reagoida entistä nopeammin. Kansalaiset odottavat tekemisen meininkiä.

Monen vuoden talouskurimuksen jälkeen vaatii kärsivällisyyttä odottaa parempia aikoja. Leikkaukset satuttavat, mutta tuskankin kestää, kun tietää, että tilanne paranee tulevaisuudessa.

Hallituksen työn onnistuminen riippuu monesta seikasta, mutta suurten linjojen on oltava kunnossa, ennen kuin pieniin asioihin voi paneutua. Yksittäisillä asioilla briljeeraaminen ei riitä. On tunnistettava syy- ja seuraussuhteet ja hallittava kokonaisuudet.

Kukaan ei ole seppä syntyessään, ei edes Suomen hallituksen ministeri. Kaiken työn onnistumisen pohjalla on motivaatio. Toivotan kaikille oikein hyvää kesän alkua ja intohimoista suhtautumista työhön!

 

Anneli Jäätteenmäki

Euroopan parlamentin varapuhemies

 

Julkaistu sanomalehti Ilkassa 2.6.2015