3
helmi
2014

USA:n tie ei ole meidän

Suomessa on virinnyt vilkas keskustelu huumepolitiikasta Yhdysvaltain esimerkin innoittamana. Meppikollegani Mitro Repo on jo ehdottanut kannabismyynnin monopolisointia valtiolle, jos kannabis Suomessa laillistetaan.

Ei pidä nostaa käsiä pystyyn. Huumeriippuvaisten tilanne ja hoito pysyvät hallinnassa, jos riippuvaiset ohjataan hoitoon mahdollisimman varhaisessa vaiheessa.

Yhdysvaltain esimerkistä ei kannata innostua liikaa, sillä Suomen ja Yhdysvaltain tilanne on aivan erilainen. Tutkimusten (EMCDDA 2011) mukaan 15-64 -vuotiaista Suomessa on kokeillut kannabista edellisen vuoden aikana 4,6%; USA:ssa luku on merkittävästi korkeampi, 24,1%. Suomessa ei myöskään ole käytetty miljardeja huumeidenkäyttäjien vankilaan sulkemiseksi.

Painetta Suomessa kannabiksen laillistamiseen ei missään nimessä ole. Laillistaminen johtaisi todennäköisesti kannabiksen käytön merkittävään lisääntymiseen.

Kaarlo Simojen tutkimusten mukaan (2013) pistohuumeiden käyttö aloitetaan Suomessa nuorempana kuin muissa Euroopan maissa. Suomessa noin 40 % käyttäjistä on aloittanut suonensisäisten huumeiden käytön alle 17-vuotiaina. Siksikin kannabiksen sallimista pitää harkita hyvin tarkkaan.

Kannabiksen laillistaminen johtaisi todennäköisesti surkeaan lopputulokseen, kun sen yhdistää suomalaisen alkoholikulttuurin huonoihin puoliin.

Päihde- ja mielenterveyspalveluihin kohdistuu koko ajan enemmän säästöjä, mikä rapauttaa varsin hyvän hoitojärjestelmämme kovaa vauhtia. Hoito ei voi olla pelkkää lääkkeiden jakelua.

Hoito ei ole laadukasta, kun se on typistetty vain lääkitykseksi tai harvoihin työntekijän tapaamisiin. Psykososiaalinen kuntoutus näyttää unohtuneen, mikä valitettavasti tarkoittaa, ettei hoito tuota tuloksia.

Potilaita myös kuolee hoidon aikana aiempaa enemmän, kun heidän tarvitsemaansa tukea ei ole tarjolla. Asenteet tuntuvat koventuneen: huumeriippuvaisilta evätään aiempaa useammin heille kuuluvia palveluita ja hoitoja.

Jos tätä suuntausta ei pystytä muuttamaan, voi olla, että Yhdysvaltain tie on meidän. Sille tielle en halua Suomen lähtevän.

Anneli Jäätteenmäki

Kirjoitus on julkaistu uusisuomi.fi ja iltalehti.fi -sivustoilla 3. helmikuuta 2014