30
kesä
2011

Palkkaeot ovat — ja pysyvät?

Toimeentulo on perusasia. Ihminen tarvitsee kohtuullisen palkan elättääkseen itsensä ja perheensä.

Palkka on myös tasa-arvokysymys. Naiset saavat pienempää palkkaa kuin miehet. Suomessa naisten ja miesten välinen palkkaero on hieman alle 20 %, kuitenkin suurempi kuin EU:ssa keskimäärin (17,5 %), mikä on monelle yllätys.

Tuloerot ovat elinikäiset. Matalampi palkkaus tarkoittaa matalampia eläkkeitä. Eurooppalaiset naiset kärsivät miehiä useammin köyhyydestä vanhuusiässä.

Tutkimusjohtaja Reija Lilja Palkansaajien tutkimuslaitokselta on laskenut, että mediaaninaisen ja mediaanimiehen tuloero kaikki tuloerät, oletetut säästöt (korkoineen) sekä elinkaari huomioiden on 547 000 euroa (ks. http://www.stm.fi/tasa-arvo/samapalkkaisuus/puheenvuorot/lilja).

Kansalaiset tiedostavat ongelman. Suurin osa suomalaisista kannattaa sukupuolten välistä palkkatasa-arvoa.

Jyrki Kataisen hallituksen ohjelmassa ei linjata, että palkkatasa-arvo olisi hallituksen tavoite. Sen sijaan hallitus lupaa, että se laatii heti vaalikauden alussa “tasa-arvo -ohjelman” ja käynnistää kaksi “laaja-alaista tutkimushanketta”.

Tutkimusten ja selvitysten lisäksi hallitusohjelma ei sisällä konkreettisia toimenpiteitä palkkatasa-arvon edistämiseksi työelämässä. Tasa-arvopolitiikka aiotaan typistää ohjelmapapereihin. Tällainen politiikka on naisten aliarvioimista.

Olen tehnyt työtä politiikan parissa kohta 30 vuotta, sekä poliitikkona että virkamiehenä. Aika monta selvitystä olen nähnyt.

Ongelmat eivät vuosien saatossa ole muuttuneet. Ne ovat pysyneet samoina: palkkaerot ovat todellisuutta edelleen, työt jakautuvat naisten ja miesten töihin, naiset kantavat päävastuun lastenhoidosta ja yritysten johdossa ja hallituksissa on vain vähän naisia.

Liian monen hallituksen tasa-arvoresepti on seuraava: perustetaan tasa-arvoasiain selvitysryhmä. Se tarkoittaa, että asialle ei tehdä yhtään mitään.

Tarvitaan tekoja. Käytännössä palkkatasa-arvo tarkoittaa suurempien palkankorotusten suuntaamista naisvaltaisille aloille. Tähän ei kuitenkaan ole tahtoa.

Asia ei ole kiinni ainoastaan poliitikkojen tahdosta. Samapalkkaisuutta edistetään yhteistyössä työmarkkinaosapuolten kanssa. Osapuolten pitää käytännön työehtosopimusjärjestelyin sitoutua samapalkkaisuustavoitteeseen.

Tuloerojen kaventamiseen ja työelämän tasa-arvoon voidaan vaikuttaa myös perhevapaita ja kustannusten reilumpaa jakoa kehittämällä.

Nähtäväksi jää ajaako Kataisen hallitus äitiysvapaiden kustannusten tasaamista kaikkien työnantajien ja valtion kesken. Suurin taakka kustannuksista kaatuu naisten työnantajien harteille. Monet heistä ovat PK-yrittäjiä, itsekin naisia. Lisäksi nykyinen järjestelmä sallii nuorten naisten syrjimisen työmarkkinoilla.

Viime syksynä EU-parlamentti otti kantaa 20 viikon täyspalkkaisen äitiysvapaan puolesta. Neuvostossa asia on edennyt hitaasti ja suurin osa jäsenmaista on joko korotusta vastaan tai suhtautuu siihen välinpitämättömästi. Toivottavasti uusi työministeri Lauri Ihalainen edistää asiaa suuremmalla intohimolla kuin edeltäjänsä.

Tasa-arvo ei tapahdu itsestään. Tasa-arvotyötä pitää tehdä pitkäjänteisesti, mutta jämäkästi. Toivotan uudelle tasa-arvoministerille, Paavo Arhinmäelle, vahvuutta vaativassa tehtävässään.

Julkaistu Keskustanaisten sivuilla 30.6.2011