Maatalous valinkauhassa
Euroopan komissio valmistelee vuoden 2013 jälkeisen maatalouspolitiikan suuntaviivoja ja rahoitusta. Optimistisimmat ehtivät jo viime kesänä kehumaan uudistusta, vaikka siitä ei ole vieläkään lopullista esitystä. Maatalouskomissaari Dacian Ciolos ansaitsee kuitenkin kiitoksen siitä, että valmistelutyötä on tehty hyvin laajoihin kuulemisiin ja keskusteluun perustuen.
Komissiosta päätyi pari viikkoa sitten julkisuuteen reilun kymmenen sivun muistio, joka kaavaili tulevia uudistuksia. Maaseudun Tulevaisuuskin uutisoi asian perusteellisesti. Tästäkään paperista emme voi kuitenkaan tehdä liian pitkälle meneviä johtopäätöksiä. Joskus komissiosta näet vuotaa julkisuuteen myös tarkoituksella väärää tietoa.
Muutamia periaatteellisia linjauksia voimme kuitenkin jo hahmotella sen suhteen, miten Suomen olisi uudistuksessa vaikutettava.
Komissio on lähtenyt liikkeelle siitä, että maataloutta on voitava harjoittaa kannattavasti koko unionissa. Silti komission tietoisuutta Suomessa viime aikoina nähdyistä markkinahäiriöistä on lisättävä. Esimerkiksi maitomarkkinoiden häiriöt ovat haitanneet vakavasti paljon investoineen alan kannattavuutta. Toisaalta meillä on myös erikoisuuksia, joiden syitä pitää etsiä omastakin päästä, kuten pysyvän tuntuisesti Manner-Eurooppaa alhaisempi viljan hinta.
Maatalouden kannattava harjoittaminen kaikkialla unionissa edellyttää myös sitä, että historiallisista viitesadoista siirryttäisiin kohti tasaisempaa tukimallia. Tästäkin komissiosta tihkuneet tiedot kertovat. Nythän suurimmat tuet menevät tuottoisimmille viljelyalueille.
Koko Euroopassa on tapahtumassa suuri myllerrys, kun suuret toimijat hankkivat maata ja tuotanto-oikeuksia Itä-Euroopasta. Siksi on tärkeää, että myös pohjoisiin olosuhteisiin ja niiden aiheuttamiin haasteisiin varataan riittävät tukivälineet ja pidetään tukiehdot sellaisina, että arktinen ympäristömme ne kestää.
Huolissani olen siitä miten käy, jos EU:n varoista maksettavien tukien osuutta lisätään. Sen voi nähdä vakauttavan tukipolitiikkaa. On tunnustettava, että tämä tarkoittaa Suomelle suurempia jäsenmaksuja. EU:n budjetin nettomaksajana Suomi joutuu entistä suuremmaksi maksumieheksi, jos EU:n menot kasvaisivat. Tämän lisärahoituksen hyötyjät olisivat ennen kaikkea köyhemmät jäsenvaltiot; eivät suomalaiset maanviljelijät.
Suomessa maatalouden, maaseudun kehittämisen ja harvaan asuttujen alueiden tuet muodostavat kokonaisuuden, jolla on todellista merkitystä maaseudun asukkaiden elinoloille.
Uudistuksessa on harkittu myös maataloustukien ohjaamista päätoimisille viljelijöille. Tämäkin kuulostaa sinänsä oikealle suunnalle, mutta päätoimisuuden määritteleminen on perin kirjavassa Euroopan mittakaavassa vaikeaa. Suomessa monilla tiloilla on haluttu jatkaa tuotantoa, vaikka suuri osa tuloista tulisikin esimerkiksi koneurakoinnista tai hoivayrittäjyydestä.
En olisi valmis murtamaan yhdenkään maaseudun yrittäjän toimeentulon tukijalkoja. Pienempimuotoinenkin maatalous voi olla tällainen tukijalka. Ylipäätään emme voi ajatella asuttua ja palveluja tarjoavaa maaseutua ilman, että meillä on monenlaisia ja -kokoisia tiloja. Tukikelpoisen tilan ja viljelijän määrittelyssä on oltava kansallista liikkumavaraa.
Vaikka Suomen maatalous lähteekin monissa asioissa eurooppalaiseen kilpailuun takamatkalta, meillä on myös etuja. Eläin- ja kasvitautitilanne on edelleen hyvä. Tuotteet ovat puhtaita ja suomalaiset arvostavat niitä. Kannustan niin tuottajia kuin kuluttajiakin jatkamaan vaatimuksia kustannusten muodostumisen avaamisesta koko ruokaketjussa. Valion viime kesänä esittämät tiedot vahvistivat tuottajien ja kuluttajien tuntuman siitä, että kaupan osuus tuotteen hinnassa kasvaa nopeasti.
Maatalouden rinnalla myös unionin aluepolitiikan rahoitus uudistuu vuoden 2013 jälkeen. Aluepolitiikan onnistumista täytyy tarkastella avoimesti ja pitää huolehtia, että rahalla saadaan järkeviä ja pysyviä tuloksia aikaan.
Aluepolitiikasta vastaava komissaari Johannes Hahn sanoi Euroopan parlamentin istunnossa, että aluepolitiikka on itse asiassa investointipolitiikkaa, jonka tulee kattaa kaikki alueet ja taajamiin tulee investoida nykyistä enemmän. Suomeksi tämä tarkoittaa, että komissaari ei kannata aluepolitiikkaa. Käytämme aluepolitiikan rahoituksesta jopa 40 % hallintoon. Tässä valossa on oltava valmiutta pohtia aluepolitiikan välineiden kansallistamista ja tehostamista. Myös byrokratiaa on karsittava.
Maatalouden kannalta rohkaisevaa on, että komission uudistuksensa tueksi suorittamissa kansalaismielipiteen mittauksissa maataloutta pidetään tärkeänä ja sen oikeutusta ei kyseenalaisteta. Ainakin Suomessa tämä tulos on nähtävä tunnustuksena viljelijöiden työn laadulle. Tiiviillä yhteistyöllä voimme turvata myös alan tulevaisuuden.
Julkaistu Maaseudun tulevaisuudessa 8.11.2010