13
marras
2018

Keskustamepit: Uusiutuvan energian direktiivi turvaa kasvun edellytykset Suomen biotaloudelle

Tiedote 13.11.2018
julkaisuvapaa heti

Euroopan parlamentti hyväksyi tänään (13.11.) täysistunnossaan uusiutuvan energian direktiivin äänin 495 puolesta – 68 vastaan.

– EU:n uusiutuvan energian linjaukset turvaavat kasvun edellytykset Suomen biotaloudelle ja metsätaloussektorille. Pohjoismainen kestävän metsänhoidon näkökulma on nyt vahvasti huomioitu, iloitsevat keskustan europarlamentaarikot Anneli JäätteenmäkiElsi Katainen ja Mirja Vehkaperä.

Direktiivin valmistelu on ollut paljon esillä Suomessa. Direktiivissä säädetään muun muassa biomassan kestävyyskriteereistä eli ehdoista, miten puun eri osia voidaan käyttää bioenergian raaka-aineena.

–  Uusiutuvan energian osuus energiankulutuksesta on Suomessa EU:n korkeimpia ja samaan aikaan metsävaramme ovat suuremmat kuin koskaan aiemmin. Olemme hoitaneet asiamme esimerkillisesti. Direktiivin kansallisessa soveltamisessa on pidettävä huolta, ettei metsäsektorin toimijoiden hallinnollinen taakka lisäänny, mepit muistuttavat.

Direktiivin mukaan puuta voidaan jatkossakin hyödyntää uusiutuvan energian tuotantoon, mikäli jäsenmaalla on kestävyyskriteerit täyttävä kansallinen metsälaki. Käytännössä tämä tarkoittaa esimerkiksi uudelleenmetsittämisvelvoitetta sekä luonnon monimuotoisuuden huomioimista. Näin riskiperusteinen lähestymistapa toteutuu ja puu tunnustetaan kestäväksi energiakäyttöön.

– Uusiutuvien energialähteiden lisääminen on välttämätöntä ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi ja päästöjen vähentämiseksi, mepit linjaavat.

Lisätietoja:

Anneli Jäätteenmäki, Euroopan parlamentin jäsen
anneli.jaatteenmaki@europarl.europa.eu

Elsi Katainen, Euroopan parlamentin jäsen
elsi.katainen@europarl.europa.eu

Mirja Vehkaperä, Euroopan parlamentin jäsen
mirja.vehkapera@europarl.europa.eu