30
huhti
2013

Jäätteenmäki: Missä on vasemmisto?

Vappuna on syytä kysyä, missä on Suomen vasemmisto? SDP ja vasemmistoliitto ovat hiljaa, kun EU:n kriisimaissa toteutetaan raakaa työreformia.

Troikan eli EU-komission, IMF:n ja EKP:n määräyksestä työmarkkinoiden ja sosiaaliturvajärjestelmien sääntöjä on purettu. Työttömyys, köyhyys ja sosiaalinen epävarmuus ovat lisääntyneet. Missä on solidaarisuus köyhiä kohtaan?

Perus- ja ihmisoikeudet on sysätty syrjään, kun Eurooppa säästää itseään hengiltä. Samaan aikaan kun EU vaatii heikennyksiä työelämän pelisääntöihin, Euroopan neuvosto antaa huomautuksen Kreikalle ihmisoikeuksien loukkaamisesta työlainsäädännön heikentämisen yhteydessä.

Valta hiljensi vasemmiston. Vasemmisto istuu oikeiston johtamassa hallituksessa ja siunaa hiljaisuudella kriisimaiden työreformin.

Esko Ahon johtaman keskustan 1990-luvun alussa kaavailema työreformi oli lastenleikkiä verrattuna troikan linjauksiin ja EU:n nykytodellisuuteen.

Suomalaisen vasemmiston alennustila näkyy paitsi tuoreessa puoluegallupissa myös haluttomuutena puolustaa ja kunnioittaa palkansaajien sosiaalisia perusoikeuksia.

Europarlamentaarikko Anneli Jäätteenmäki Kajaanissa ti 30.4.2013
Lisätietoja:
Anneli Jäätteenmäki
anneli.jaatteenmaki@europarl.europa.eu