28
huhti
2012

EU:n on etsittävä omia säästökohteita

Euroopan parlamentin jäsen Anneli Jäätteenmäki arvosteli jyrkin sanoin komission tuoretta budjettiehdotusta vieraillessaan tänään Lapualla.

Komissio antoi kuluneella viikolla ehdotuksen Euroopan unionin vuoden 2013 budjetista. Se ehdotti seitsemän prosentin korotusta tämän vuoden budjettiin. Lisärahalla on tarkoitus kattaa edellisten vuosien jäsenmaille maksamatta jääneet maksusitoumukset.

Liberaali- ja keskustaryhmän varapuheenjohtaja Anneli Jäätteenmäki arvostelee jyrkästi budjetin kasvattamista nykyisessä taloustilanteessa. Hän ihmettelee erityisesti sitä, että komissio vaatii jäsenmailta tiukkoja säästöjä eikä etsi niitä omasta toiminnastaan.

”Jäsenmaat ovat jo joutuneet leikkaamaan terveysmenoista ja koulutuksesta. Nyt niiden pitäisi vielä pystyä irrottamaan satoja miljoonia lisää EU:lle. Ei se näin voi mennä”, Jäätteenmäki totesi eteläpohjanmaalaisille kuuntelijoille.

EU-budjetista löytyy Jätteenmäen mukaan säästökohteita ilman, että kasvun ja työllisyyden tukemisesta pitää tinkiä.

Seuraavaksi budjetti on Euroopan parlamentin ja neuvoston käsiteltävänä. Parlamentti antaa lopullisen kantansa joulukuussa 2012.