28
huhti
2010

EU:n maatalouspolitiikka uudistuu

EU:n yhteinen maatalouspolitiikka uudistuu. Tällä hetkellä parlamentin käsittelyssä on ALDE-meppi George Lyonin raportti maatalouspolitiikan tulevaisuudesta. Suomen pysyvä lähetystö järjesti erinomaisen tilaisuuden aiheesta täällä Brysselissä. Erityiset kehut täytyy antaa ministeri Sirkka-Liisa Anttilalle, joka oli paikalla alustamassa aiheesta.

Anttila on erittäin hyvin verkoittunut ja aktiivinen maatalousministeri. Yhteydet toimivat hyvin myös parlamenttiin päin. Myös kaikki suomalaiset mepit ja etujärjestöjen edustajia oli kutsuttu tilaisuuteen.

Kävimme keskustelua Lyonin raportin tiimoilta. Se todettiin yleisesti hyväksi keskustelunavaukseksi aiheeseen, joka tulee tulevina vuosina työllistämään merkittävästi sekä meppejä että ministeriötä Suomessa. Se perusasia, että Suomessa harjoitetaan maataloutta haastavissa luonnonoloissa ei ole muuttunut mihinkään EU-jäsenyytemme aikana. Tehtävänä on varmistaa, että myös komissio tiedostaa asian.