28
helmi
2017

Britannian epävarmuuden ajat

Kävin viime viikolla Lontoossa. Junamatka Brysselistä Lontooseen kestää kaksi tuntia. Välimatka Brysselin ja Lontoon välillä ei tule muuttumaan, mutta henkisesti britit ottavat etäisyyttä ”Mantereesta”, kuten he Eurooppaa kutsuvat.

Vaikka tieto liikkuu nopeasti netin välityksellä, niin yleensä vierailu paikan päällä ja keskustelut paikallisten kanssa antavat uusia näkökulmia. Näin myös tällä kertaa.

Yllätyin, miten jakaantunut Britannia on. Kahtiajako oli näkyvissä jopa Lontoossa, vaikka siellä suuri enemmistö äänesti jäsenyyden puolesta. Brexit on ihmisten huulilla. He jopa esittäytyivät eron kannattajiksi tai vastustajiksi. Moni kertoi myös oliko koko heidän perheensä eroa vastaan, puolesta vai oliko perheessä eri näkemyksiä.

Britannian kansanäänestyksen odotetaan konkretisoituvan pian Brexitin ensimmäisiksi askeleiksi. Pääministeri Theresa Mayn odotetaan antavan Britannian eroilmoituksen maaliskuun aikana. Sen jälkeen alkavat pitkät ja hankalat eroneuvottelut.

Nyt britit yrittävät kuumeisesti selvittää millaisia vaikutuksia EU-erolla olisi. EU-eroa kannattaneiden päävaatimus oli, että varsinkin itäisen Euroopan maista Britanniaan suuntautuva maahanmuutto on saatava loppumaan. Nyt lopullisen eropäätöksen lähestyessä on huomattu, että asia ei olekaan aivan niin yksinkertainen.

Brittejä odottaa suunnaton työmäärä. EU-jäsenyyden aikana suuri osa lainsäädännöstä on rakennettu yhtenäisen mallin mukaan. Nyt kymmenet tuhannet säädökset on käytävä läpi ja esitettävä oma vaihtoehto tilalle.

Yhteiset säännöt eivät olekaan aina taakka tai turhaa byrokratiaa. Oikeisiin asioihin keskittyvät ja hyvin tehdyt yhteiset säännöt helpottavat elämää, työntekoa ja kaupankäyntiä.

Lontoon City on Euroopan finanssimaailman keskus. Tuhannet yritykset operoivat sieltä ympäri Eurooppaa ja hyötyvät yhteisistä säännöistä. Britit haluavat säilyttää Cityn aseman, mutta eivät halua yhteisiä sääntöjä. Yhtälö on hankala ratkaista.

Brexitin toteuduttua brittien on saatava voimaan joko uusi sopimus EU:n kanssa tai 27 erillistä sopimusta, joissa määritellään esimerkiksi kuinka kauppaa käydään ja miten ihmiset liikkuvat maiden välille.

Asiantuntijat arvioivat, että Britannian vienti saattaa pienentyä Brexitin myötä jopa neljänneksellä. Britanniassa asuu 3,2 miljoonaa EU-kansalaista, kukaan ei tiedä mikä on heidän asemansa tulevaisuudessa? Monet brittiyliopistot hyötyvät merkittävästä EU-rahoituksesta. Ulkomaiset opiskelijat ovat yliopistoille suuri tulonlähde.

Ongelmakohtia on loputtomiin. Kyse on ihmisten työpaikoista, rahasta, turvallisuudesta sekä brittien ja briteissä asuvien ihmisten tulevaisuudesta.

EU-jäsenyydestä on tullut Britanniassa kansaa koskettava asia. Brexit vaikuttaa kaikkeen ja kaikkiin, mutta silti kukaan ei vielä tiedä mitä kaikkea se lopulta tarkoittaa.

Sanotaan, että luopumisen hetkellä asioiden todellinen merkitys paljastuu. Vaikuttaisi siltä, että sananlasku on käymässä toteen Britannian EU-jäsenyyden kohdalla.

Anneli Jäätteenmäki
Euroopan parlamentin jäsen

Kirjoitus on julkaistu Ilkka-lehdessä 28.2.2017