ANNELI JÄÄTTEENMÄKI

EU-johtajat ovat yrittäneet ratkaista talouskriisiä neljä vuotta. Tänä aikana kriisi on syventynyt ja velka kasvanut.

Kriisin alussa euromailla oli velkaa 6 500 miljardia euroa. Viime vuoden lopussa velkaa oli jo 8 200 miljardia euroa. Tällä hetkellä velkaa on paljon enemmän.

Suomen valtion velka on kolme viime vuotta kasvanut vuosittain noin kymmenen miljardia euroa. Jos sama velanottotahti jatkuu, olemme kohta EU:n kriisimaa itsekin. Samanaikaisesti Suomen vastuu euromaiden jo sopimista lainaohjelmista on 14,1 miljardia euroa. Lähiaikoina käynnistyvässä Euroopan vakausmekanismissa maksimivastuumme
on puolestaan 12,6 miljardia.

Eikä velkojen jakaminen näytä jäävän tähän. Euroopan keskuspankki päätti kolmisen
viikkoa sitten aloittaa kriisimaiden valtionvelkakirjojen ostot. Niistä hyötyvät velalliset ja kriisimaat. Laskun maksajiksi puolestaan joutuvat säästäjät ja maat, jotka eivät (vielä) ole kriisissä.

Toimenpide kannustaa ottamaan lisää velkaa. Juuri toisin kuin pitäisi tehdä. Euroopan komissio antoi vajaa kuukausi sitten ehdotuksen EU:n yhteisestä pankkivalvonnasta.
Se oli lähtölaukaus eurooppalaisen pankki- ja talousunionin rakentamiselle. Saksan keskuspankin Bundesbankin pääjohtaja Jens Weidmann on sanonut, että pankkiunioni on piilotettu tulonsiirtounioni.

Pankkiunioni olisi ennen kaikkea Keski- ja Etelä-Euroopan maiden etu. Espanjan pankit pelastettaisiin veronmaksajien rahoilla. Velkoja on yritetty jakaa euromaiden kesken myös yhteisten joukkovelkakirjojen, niin sanottujen eurobondien, avulla. Onneksi tässä ei ole vielä onnistuttu. Eurobondit laskisivat kriisimaiden velkojen korkoja, jolloin ne voisivat jatkaa huoletta velanottoaan. Toisaalta korot nousisivat kohtuullisesti taloutensa hoitaneissa maissa.

Eurooppalainen pankkivalvonta on periaatteessa hyvä asia. Ei kuitenkaan riitä, että paikallispankkeja valvotaan, jos suuret kalat päästetään heti ensi kättelyssä menemään.
Veronkiertoon pitää saada nollatoleranssi. Veronkierto on yksi merkittävä yksittäinen
eurokriisin syy.

Veroparatiisit ovat Euroopan syöpä. Monikansalliset yritykset ja yksityiset henkilöt ovat siirtäneet varojaan verottajan ulottumattomiin. Veropolitiikka on eettisesti väärin, jos se tekee rikkaiksi yritykset, jotka kierrättävät tulonsa kansainvälisen yrityksen kautta veroparatiiseihin ja ajaa lähes vararikkoon yritykset, jotka maksavat veronsa lain mukaisesti Suomeen. Tämä myös estää uusien yritysten synnyn.

Silti EU:ssa ei ole ollut todellista tahtoa ja halua puuttua veropakoiluun. Veropakoilijoita on ymmärretty ja asioita katsottu läpi sormien. Eurooppalaiset pankkien edunvalvojat ovat vahvoja ja poliitikoilta puuttuu rohkeus.

Toisenlaisiakin esimerkkejä onneksi on. Ruotsi on kieltämässä korkovähennykset veroparatiiseihin. Helsingin kaupunki on lähtenyt taistoon veroparatiiseja vastaan Globaalin vastuun strategialla.

Europarlamentti käy parhaillaan neuvotteluja jäsenmaiden kanssa veropakoilun ja
korruption kitkemiseksi öljy-, kaasu-, kaivosja metsäaloilla. Ongelmat eivät kuitenkaan rajoitu pelkästään luonnonvara-aloihin. Uusi lainsäädäntö pitäisi laajentaa koskemaan kaikkia suuria kansainvälisiä yrityksiä.

Uskottava pankkivalvontajärjestelmä kattaa kaikki pankit eikä jätä veroparatiiseja, siellä toimivia tai niiden kanssa yhteistyötä tekeviä pankkeja valvonnan ulkopuolelle. Pankkivalvontajärjestelmän pitää olla tiukka ja läpinäkyvä.

Eurokriisi ei ole vain taloudellinen asia. Kun verrattain hyvin asiansa hoitaneiden maiden köyhät tukevat köyhien maiden rikkaita, on sillä hyvin vahingollinen vaikutus EU:n sisäiseen yhtenäisyyteen ja EU-maiden keskinäisiin suhteisiin. Tilanne on murentanut luottamusta Euroopan unioniin ja pystyttänyt uusia rajalinjoja EU:n sisälle.

Suomen hallituksen tehtävänä on olla rakentamassa yhteisiä, kestäviä eurooppalaisia
ratkaisuja. Kaikkea ei pidä vastustaa. Samalla hallituksessa on kuitenkin pidettävä huoli siitä, että ratkaisut vastaavat Suomen ja suomalaisten etuja.

Velkojen yhteisvastuullisuus ja yhteinen talletussuoja eivät ole Suomen ja suomalaisten
etu. Sen sijaan veropakoiluun ja veroparatiiseihin puuttuva jämäkkä politiikka on.

Julkaistu Kalevassa 10.10.2012