Vapaakauppa ja huoltovarmuus
EU ja Yhdysvallat käyvät parhaillaan vapaakauppaneuvotteluja. Tämän niin kutsutun TTIP-sopimuksen neuvottelut ovat pitkällä, mutta eivät vielä lähelläkään hyväksyntävaihetta. Euroopan parlamentin on aikanaan hyväksyttävä sopimus, jotta se tulee voimaan.
Sopimusneuvottelut sisältävät valtavan määrän eri aiheita maataloustuotteista autoalan standardien yhtenäistämiseen. On syytä ottaa muutama askel taaksepäin ja tarkastella yksityiskohtien sijaan koko horisonttia.
Kauppa ei ole ikinä täysin vapaata, eivätkä tuotteet virtaa esteettä maiden rajojen yli. Päinvastoin, vapaakauppa on hyvin riippuvainen tiukoista säännöistä ja tarvittaessa myös sanktioista.
Säännöt eivät synny itsestään. Ne neuvotellaan. Neuvotteluissa voi olla kaksi tai useampia osapuolia. Niiden intressit eivät ole ikinä täysin samat. Muutenhan mitään neuvoteltavaa ei olisi. Aitojen neuvottelujen lopputulos pitää olla avoin. Etukäteen ei voi tietää, millainen sopimusluonnos esitetään hyväksyttäväksi. Neuvottelu ei ole sanelua.
EU:n ja Yhdysvaltain välistä neuvotteluasetelmaa on kuvattu poikkeukselliseksi. Molemmat osapuolet ovat kehittyneitä demokratioita, joiden sisämarkkinat ovat suuret ja hyvin säännellyt. Suhteita leimaa päällisin puolin keskinäinen luottamus ja hyvä tahto.
Yhdysvaltain maataloustuotanto on olennaisilta osin teollistunutta massatuotantoa, jossa tuotantokustannukset on painettu alas suotuisilla ilmasto-oloilla, monokulttuurilla, skaalaeduilla sekä hövelillä suhtautumisella antibiootteihin, hormoneihin ja geenimuunteluun.
Tuotantomäärien suhteen järjestelmä toimii. Ruokaa on runsaasti yli oman tarpeen. Amerikkalainen geenimuunneltu soija on monen Suomessakin käytetyn rehun perusosa.
Yhdysvaltain maataloustuotanto ei ole markkinaehtoista. Sektoria tuetaan sielläkin, aivan kuten EU:ssa. Amerikkalaiset veronmaksajat osallistuvat vuosittain talkoisiin 20 miljardilla dollarilla. Tukien oikeasta kohdistumisesta voi olla monta mieltä, mutta summa on pikkuraha.
Ilman ravintoa ei ole elämää. Tukipolitiikka on oikeudenmukaisuus- ja turvallisuuskysymys. Maataloustuotteiden hintojen heilahtelu iskee kipeimmin kaikkein köyhimpiin.
Digitaalisessa maailmassa unohtuu liian usein, että olemme täysin riippuvaisia ruuantuotannosta. Kuivuudet ja ilmaston ääri-ilmiöt tulevat lisääntymään ilmastonmuutoksen edetessä. Voimakas väestönkasvu lisää ruuan kysyntää.
Vapaakaupan ideaalit unohtuvat samalla sekunnilla, kun suuri kriisi iskee. Markkinamekanismi napsahtaa poikki. Sähköntuotanto niiaa, kännykkäverkot kaatuvat. Jokainen on enemmän tai vähemmän omillaan. Maataloustuotannon ylläpitämisessä kyse on osaltaan varautumisesta ongelmiin.
Tämä ei tarkoita sitä, että kauppaneuvottelut pitäisi unohtaa ja käpertyä sisäänpäin hamstraamaan elintarvikkeita. Elämme keskinäisriippuvaisessa ja verkottuneessa maailmassa. On mahdoton palata ajassa taaksepäin. Romantisoinnin vaara on ilmeinen.
Tulevaisuudessa pärjäävät ne maat ja alueet, jotka ovat samaan aikaan avoimia uudelle ja jalat mullassa. Huoltovarmuusasioissa Suomella on paljon annettavaa EU:lle. Jäsenmaita velvoittavaa lainsäädäntöä on ainoastaan öljytuotteiden osalta, joita on oltava varastoituna kolmen kuukauden kulutusta vastaava määrä. Kolmen kuukauden katastrofi ei ole pitkä.
Ruuan tuotanto on turvattava kaikissa oloissa.