ANNELI JÄÄTTEENMÄKI

Presidentti Paasikivi noitui usein, miten kurjaa on johtaa pientä kansaa. Hän toisti jatkuvasti, miten voima se on joka jyllää kansojen välisissä suhteissa ja pienet ovat vain pelinappuloita suurvaltojen shakkilaudalla.

Presidentiksi pyrkivät eivät vähättele vaikutusmahdollisuuksiaan. Ehkä tilanne on pikemminkin päinvastoin. Osa ehdokkaista haluaa antaa vaikutelman, että juuri hän ratkaisee kaikki mahdolliset ongelmat, vaikka ne eivät presidentin valtaoikeuksiin välttämättä kuuluisikaan.

Presidentinvaaleihin on yllättävän vähän aikaa, kolmisen viikkoa. Vaalitaistelun pitäisi kai nyt olla kiivaimmillaan. Ehdokkaat kiertävät maata ja osallistuvat tv- ja radiotentteihin, joita pursuaa aivan liikaa. Kyllästymisen vaara on ilmeinen ja ehdokkaiden on vaikea keksiä uutta sanomista.

Kaikki temput on tehty. On ollut suorastaan häkellyttävää seurata, miten Paavo Lipponen antaa perhehaastatteluja, ulkoiluttaa koiraansa ja esiintyy leppoisana kansanmiehenä ja tarvittaessa heittäytyy jopa juntiksi, kuten on nähty.

Koira näyttää olevan monen muunkin ehdokkaan salainen ase. Paavo Väyrynen puolestaan tukeutuu tuttuun ja turvalliseen Vuokkoonsa. Heijastuuko Paavon ja Vuokon vaalimukin menestys vaalitulokseen, nähdään kohta.

Joululomalla, kun on aikaa lueskella kirjojakin, lukaisin Markku Kosken kirjan Sydän hihassa, jossa on myös samanniminen essee, jonka ainekset on lainattu Shakespearen Othellosta. Siinä tunteistaan puhuvalla Iagolla on “sydän hihassa” eli ikään kuin ketun häntä kainalossa. Kirjaa lukiessa tulivat mieleen presidenttiehdokkaiden haastattelut.

Othellossa Iago tosiaan paljastaa ensi kertaa tunteensa avoimesti. Mutta samalla hän on varsin tietoinen liikkuvansa epämukavuusalueilla, sillä avoimuutta voidaan myös käyttää häntä vastaan. Sydämen ojentaminen toiselle hihassa tuntuu tarkkaan harkitulta eleeltä, jonka avulla Iago voi huijata itselleen lisää jalokiviä ja rahaa.

Presidenttiehdokkaat eivät yritä huijata jalokiviä. He pyrkivät valtaan. Ja sydän heidän hihassaan on kuin se viimeinen kortti, jonka voi sujauttaa mukaan kovaksi kiihtyneeseen peliin. Ei käy kateeksi.

Ymmärrän toki tämän pehmeänkin puolen, mutta kyllä presidentinvaalit voisi ottaa sen verran vakavasti, että sekä kampanjoissa että vaalitenteissä keskityttäisiin asiaan ja nimenomaan sellaisiin asioihin, jotka kuuluvat tasavallan presidentin toimenkuvaan.

Ulko- ja turvallisuuspolitiikka sekä puolustusasiat ovat niitä ydinkysymyksiä, joita kampanjan loppukirin yhteydessä pitäisi läpivalaista. Vaikka lienee turha toivo, että Natosta saataisiin järkevää, asioihin ja Naton rooliin pureutuvaa keskustelua, sitä on ainakin yritettävä.

Venäjä kuohuu ennen presidentinvaaleja. Onko ehdokkailla jotakin sanottavaa Venäjän tilanteesta? Miten me parhaalla tavalla hoidamme suhteemme itäiseen naapuriimme, joka on aina meille iso kysymys. Venäjän-suhteiden hoidossa tasavallan presidentillä on keskeinen merkitys.

Jos keskitytään tasavallan presidentin tehtävien ydinasioihin, ehdokaskaartissa on isoja eroja. Paavo Väyrynen on ylivoimainen ehdokas, kun katsotaan hänen taustaansa ja kokemustaan. Myös Paavo Lipponen on ulkopolitiikan asiantuntija. Olen huomannut, että vaalikentillä Lipposen rooli kaasukonsulttina herättää paljon kysymyksiä.

Gallupsuosikki Sauli Niinistöllä on paljon ansioita, mutta ei hän poliitikkovuosinaan mikään ulko- ja turvallisuuspolitiikan ekspertti ollut. Pekka Haavisto on ansioitunut kansainvälisissä tehtävissä, kuten myös Eva Biaudet, mutta heidän erityisalansa eivät välttämättä ole olleet aivan Suomen turvallisuuspolitiikan ydinasioita.

Timo Soini on luku sinänsä. Hän nauttii poliittisen hauskuttajan roolistaan täysin siemauksin, mutta hän selvästi pelkää vastuullisia paikkoja. Timo Soinin etsikkoaika on kulumassa loppuun. Soinista ei tule presidenttiä. Myöskään Paavo Arhinmäkeä tai Sari Essayahia ei kai kukaan vakavasti kuvittele tasavallan presidentiksi.

Ehdokasjoukko on kokonaisuudessaan hyvä, joten luulisi, että vaalikampanjan viime viikoilla saataisiin aikaan kunnon keskustelut, jopa väittelyt. Se olisi kunniaksi suomalaiselle kansanvallalle ja hyödyksi meille äänestäjille.

Julkaistu Suomenmaassa 30.12.2011