22
joulu
2011

Mitähän presidenttiehdokkaat ajattelevat tästä?

Jäsenmaiden rakenteellinen budjettivaje ei saa ylittää 0,5 prosenttia kansantuotteesta, vaatii luonnos EU:n uudesta taloussopimuksesta.

Pelkään pahoin, että EU on jälleen kerran luomassa sääntöjä, joita kenenkään ei ole alun perinkään tarkoitus noudattaa.

Taloustieteilijöillä on hyvin erilaisia näkemyksiä siitä, miten rakenteellinen budjettivaje pitäisi laskea. On kuitenkin selvää, että tällä hetkellä melkein kaikki jäsenmaat Suomi mukaan lukien rikkovat sääntöä.

EU:n uuden taloussopimuksen on tarkoitus nostaa Eurooppa ylös talouskriisistä. Epäilen tuleeko näin käymään.

Sopimuksen ensimmäinen luonnos julkaistiin viime viikon perjantaina.

Kyseessä on hallitusten välinen sopimus. Täten esimerkiksi europarlamentti ei ole sopimusosapuoli. Sillä on kuitenkin neuvotteluissa kolme tarkkailijaa: Elmar Brok (Saksa, konservatiivit), Roberto Gualtieri (Italia, sosialistit) ja Guy Verhofstadt (Belgia, liberaalit).

Parlamentin perussopimus- ja talousvaliokunnat järjestivät myöhään tiistai-iltana yhteisen kuulemistilaisuuden uudesta taloussopimuksesta. Valiokuntahuone oli ääriään myöten täynnä. Kokous kesti aina puoli kymmeneen asti illalla. Lopussa alkoi jo väsy hieman painaa.

Meppien näkemykset taloussopimuksesta vaihtelevat laajasti. Osa vaati sen liittämistä EU:n perussopimuksiin. Toiset puolestaan haluavat vetää mahdollisimman tummalla yliviivaustussilla koko sopimustekstin päältä.

Varsinkin brittiedustajat kritisoivat esitystä. Britannia on ilmoittanut jäävänsä sopimuksen ulkopuolelle. Brittimepit vaativat muidenkin maiden seuraavan heidän esimerkkiä.

Sopimustekstiä pitää selkeyttää. Tulkinta jättää liikaa tilaa kysymyksille.

Jos jäsenmaat eivät noudata sopimusta, sanktiot uhkaavat niitä. On kuitenkin epäselvää toteutuisivatko nämä todella käytännössä. Sanktiot eivät nimittäin olisi uudenkaan sopimuksen mukaan täysin automaattisia.

Parlamentti antaa asiasta  lausunnon tammikuun istunnossa.

Varsinaisen sopimustekstin pitäisi olla valmis jo 20. tammikuuta. Allekirjoitusseremonia olisi tarkoitus järjestää sen jälkeen maaliskuussa. Aikataulu on kunnianhimoinen.

Odotan mielenkiinnolla Suomen eduskunnan kantaa. Kyseessä on isoa asia. Hallitusten välinen sopimus. Lisäksi kiinnostaa myös pressidenttiehdokkaiden kanta.