9
touko
2019

Tasa-arvoa kannatetaan, miestä esitetään

Vastikään käydyissä eduskuntavaaleissa naisia valittiin kansanedustajiksi 94. Se on enemmän kuin koskaan aikaisemmin. Aiempi ennätys oli kaudelta 2011-2015, jolloin naisia valittiin kansanedustajiksi 85.

Keskustan eduskuntaryhmässä naisia on sen sijaan vain kolmasosa. Naisten osuus keskustan ehdokkaista oli huomattavasti suurempi, 46 prosenttia. Keskustan äänestäjät äänestävät siis edelleen useammin miestä kuin naista.

On tärkeää, että naiset pääsevät ja hakeutuvat aktiivisesti kaikista vaativimpiinkin tehtäviin eduskunnassa ja tulevassa hallituksessa. Erityisesti talouteen, ulkopolitiikkaan ja puolustukseen liittyvät paikat ovat edelleen herkemmin miesten kuin naisten hallussa.

Myös EU-tasolla on pian paljon merkittäviä paikkoja jaossa. Tämän kuun lopussa käydään europarlamenttivaalit ja loppuvuodesta valitaan muun muassa komission ja Eurooppa-neuvoston puheenjohtajat sekä Euroopan keskuspankin pääjohtaja.

Tällä hetkellä Suomen meppiedustus on parlamentin naisvaltaisin. Se on virkistävää miehisessä EU-parlamentissa, jossa naisia on vain 36 prosenttia. On silmiinpistävää, että EU:n korkeimmissa tehtävissä on vain yksi nainen, EU:n ulko- ja turvallisuuspolitiikan korkea edustaja Federica Mogherini. 28 komissaarista ainoastaan yhdeksän on naisia.

Konkreettiset teot ovat jäsenmaiden käsissä. On helppo valittaa, että tilanne on huono. Tilanteen muuttamiseksi jäsenmaiden on aktiivisesti ehdotettava naisia komissaareiksi ja muihin korkeisiin tehtäviin. Tasa-arvoa kannatetaan periaatteessa, mutta miestä esitetään. Liian usein on sanottu, että juuri nyt ei ole hyvä hetki ehdottaa naista, koska tarjolla on pätevä mies.

Välillä kuulee puhuttavan, että tasa-arvo on jo toteutunut, eikä naisia pitäisi suosia. Ei ole tietenkään tarkoitus, että kaikkiin tehtäviin pitäisi valita nainen. Kun tehdään päätöksiä yhteisistä asioista, on kuitenkin tärkeää, että edustettuina on erilaisia ihmisiä.

Kun naisia on väestöstä puolet, olisi hyvin luonnollista, että tämä näkyisi myös politiikan johtotehtävissä. Samalla tavalla on tärkeää, että mukana on myös nuoria ja erilaisia vähemmistöjä. Näin erilaiset äänet tulevat yhteiskunnallisessa päätöksenteossa kuuluviin. Demokratiassa kaikkia tarvitaan.

Anneli Jäätteenmäki
Euroopan parlamentin jäsen

Kirjoitus on julkaistu Keskustanaisten Verkkoavain-lehdessä 9.5.2019.