7
kesä
2016

Rohkeasti Brysseliin töihin tai harjoitteluun

Onnea uusille ylioppilaille sekä ammattiin valmistuneille. Teidän suuri päivänne oli viime viikolla. Osa valmistui ja osa painoi päähänsä ylioppilaslakin. Toiset teistä siirtyvät nyt työelämään, ja toiset jatkavat vielä opintojaan.

Itse pääsin ylioppilaaksi Kiviristin yhteiskoulusta. Kiviristin yhteiskoulu on nykyinen Lapuan lukio.

Lukion jälkeen hain lukemaan lakia Helsingin yliopistoon. Opinto-ohjaajani mielestä se ei ollut hyvä idea, sillä silloin lakia lukivat pääasiassa miehet. Onneksi siskoni tuki minua ja pidin pääni. Pääsin ensimmäisellä yrityksellä sisään yliopistoon.

Kehotan kaikkia seuraamaan omia ammattihaaveitaan. Silloin valitsee sen alan, mikä itseä oikeasti kiinnostaa.

Opiskelu on työtä. Samalla kuitenkin ihanaa ja hauskaa aikaa. Saa koko ajan opetella ja oppia uutta. Kannattaa tutustua opiskelijaelämään: tavata uusia ihmisiä, kokeilla eri harrastuksia ja osallistua itseä kiinnostavaan toimintaan.

Opiskeluaikoina sain elinikäisiä ystäviä, ja toimin aktiivisesti opiskelijapolitiikassa, ainejärjestö Pykälässä, eteläpohjalaisessa osakunnassa ja Helsingin yliopiston ylioppilaskunnan hallituksessa.

Lisämaustetta opiskeluun saa lähtemällä vaihtoon tai harjoitteluun ulkomaille. EU tarjoaa nuorille harjoittelupaikkoja. Rohkeasti vain hakemaan! Harjoittelusta saa työkokemusta, ystäviä ympäri Eurooppaa sekä mahdollisuuden testata ja kehittää kielitaitoaan.

Vieraiden kielten opiskelu on erittäin tärkeää. Kieliä tarvitaan nykyään kaikkialla. Englannin kielellä pärjää pitkälle, mutta muidenkaan kielten opiskelu ei mene ikinä hukkaan. Kielten osaaminen antaa lisäarvoa työnhaussa. Olen viime vuosina käynyt ranskan kielen tunneilla, silla ranskaa käytetään paljon täällä EU:ssa.

Lisätietoa löytyy http://vnk.fi/eu/harjoittelu, ja minuunkin voi rohkeasti olla yhteydessä!

Onnea ja menestystä tulevaisuuteen!

Anneli Jäätteenmäki
Euroopan parlamentin varapuhemies

Kirjoitus on julkaistu Lapuan Sanomissa 7.6.2016