Rahat tiskiin, herra Juncker!
EU-instituutioiden käytävillä on viime viikkoina etsitty 300 miljardia euroa. Toistaiseksi rahoja ei ole löytynyt. Kysymys on komission puheenjohtajaehdokas Jean-Claude Junckerin lupaamasta investointipaketista, jolla EU:n kurja talouskehitys käännetään nousuun.
Juncker piti heinäkuussa linjapuheen meille mepeille. Siinä hän lupasi rakentaa kunnianhimoisen paketin, joka sisältää toimenpiteet kasvun, työllisyyden, investointien ja kilpailukyvyn parantamiseksi seuraavan kolmen vuoden ajaksi.
Tämä summa pitäisi Junckerin mukaan haalia kasaan olemassa olevista rakennerahastoista, Euroopan keskuspankin kautta ja ennen kaikkea yksityisiltä rahoitusmarkkinoilta. Kaikki kuulostaa hyvältä. Kukapa haluaisi vastustaa edellä mainittuja asioita?
Harmi vain, että kaikki tämä on kuultu jo aiemmin. Asiasta on jopa päätetty. Kesän 2012 huippukokouksen yhteydessä jäsenmaiden johtajat julistivat sitoutuvansa kasvu- ja työllisyyspakettiin. Julistus on ytimeltään samankaltainen kuin Junckerin väläyttämä investointiohjelma.
Julistuksellisuus on EU:n helmasynti. Suuret sanat eivät suuta halkaise. Teot ratkaisevat ja nyt kaivataan konkreettisia tekoja eikä unelmahöttöä. Kun Juncker vetosi parlamentin tukeen, emme oikeastaan tiedä, mille hän tukea pyysi.
Kukaan ei tunnu tietävän, miten kasvupaketin rahoitus käytännössä hoidetaan. Useilta komissaariehdokkailta kysyttiin asiasta, mutta keltään ei saatu selvää vastausta. Tuli olo, että kenelläkään ei ole vastauksia.
Komissaariehdokas Jyrki Katainen on kehottanut Saksaa käyttämään valtiontalouden ylijäämäänsä. Saksalla on syvä ja täysi valtionkirstu, mutta entinen talousveturi puuskuttaa. Kasvu hyytyy.
Liittokansleri Angela Merkel on osoittanut vain pieniä merkkejä Saksa-vetoisen investointipaketin rahoittamisesta. Matokuurilla olevat jäsenmaat eivät puolestaan ole kykeneviä merkittäviin investointeihin.
Tältä osin unionin päätöksentekoa leimaa pysähtyneisyys ja jopa kyräilevä epäluulo. Talo on tulessa, mutta mitään ei tunnu tapahtuvan.
Talousvaikeuksien kanssa painivat jäsenmaat puhuvat eurooppalaisesta yhteisvastuusta. Saksalaiset näkevät saman asian rahan lainaamisena velalliselle, jonka maksukyvystä ei ole takeita. Yhtälö ei ole helppo.
Haluan uskoa uusimpaan investointiohjelmaan. Eurooppa tarvitsee kipeästi konkreettisia toimia, jotka auttavat ulos nykyisistä vaikeuksista. On kuitenkin vaikea lukea ja allekirjoittaa paperia, jota ei ole olemassa.