21
touko
2014

Puhdasta ruokaa Pohjolasta

Suomessa tehdään poronsarvista jauhetta japanilaisille ja suomalaisia tatteja viedään Italiaan.

Suomalaiset metsämarjat ovat taattua luomua. Niiden vienti nousi viime vuonna ennätystasolle. Arktisten Aromien mukaan suomalaista marjaa viedään kahteenkymmeneen maahan.

Valio on kehittänyt maitotuotteita, joita ei ole muualla. Belgiassa törmää aktoosittomaan Valion jugurttiin. Suomalaisella elintarviketeollisuudella on kasvavat markkinat Venäjällä. Siellä arvostetaan naapurimaan antimia.

Mutta kilpailu on kovaa. Ruuan puhtaus ja pohjoinen sijainti ovat Suomen liian vähän käytettyjä vientivaltteja. Elintarvikkeita voitaisiin viedä moninkertaisesti enemmän. Tällä hetkellä Suomeen tuodaan enemmän elintarvikkeita kuin suomalaisia elintarvikkeita viedään ulkomaille.

On tärkeää, että raaka-aineet myös jalostetaan Suomessa. Erilaiset marja-, kala- ja lihajalosteet, suomalainen superfood, kelpaavat kuluttajalle Italiassa siinä missä Suomessakin.

Sitä paitsi jalostusasteen kasvattaminen luo kasvua ja työpaikkoja. Suomalainen elintarviketeollisuus on merkittävä työllistäjä jo nyt. Se työllistää 33 000 henkeä yli 1900 toimipaikassa ympäri Suomen.

Markkinointiosaamiseen pitää satsata. Meillä on mahdollisuus kehittyä vetäväksi brändiksi. Edellytykset siihen ovat olemassa. Mutta työtä se vaatii.

Eurooppa on merkittävä vientikohde. Suomalainen maatalous ja elintarvikeala hyötyvät EU:n sisämarkkinoista. Meillä on yhtenäiset säännöt elintarvikemerkintöjen ja elintarvikeketjun jäljitettävyyden suhteen. Se on sekä yrittäjän että kuluttajan etu.

Kuluttaja haluaa tietää ruuan alkuperän ja suomalainen tuottaja on sen valmis merkitsemään. Kotimaisuus ja suomalaisuus ovat valttikortteja.

Kesä on aivan nurkan takana. Sen kunniaksi on mukava lisätä kotimaista tomaattia aamusämpylän päälle. Kotimaiset kasvikset ovat paljon aromirikkaampia kuin tuontielintarvikkeet. Tämän makuasian on moni todennut.