ANNELI JÄÄTTEENMÄKI

Euroopan parlamentti hyväksyi tänään 20. marraskuuta sovun EU:n maatalouspolitiikan uudistamisesta. Samalla hyväksyttiin siirtymäsäännökset, joihin liittyen keskustelu 141 artiklasta on ollut viime aikoina vilkasta.

Suomi ei olisi liittynyt Euroopan Unioniin ilman liittymissopimuksen 141 artiklaa. Artiklassa ei ole mainintaa, että se olisi tilapäinen, kuten nyt olevassa määräaikaisessa direktiivissä.

Asiassa on kaksi periaatteellista pääkysymystä.

Komissiota on pidetty tähän saakka luotettavimpana neuvottelukumppanina, varsinkin suhteessa sekä neuvostoon että parlamenttiin. Suomen asioita ei ole haluttu levittää laajempaan päätöksentekoon, koska siihen sisältyy meidän kannaltamme iso poliittinen riski.

Nyt saatu jäsenmaiden tuki on tukea siirtymäkauden asetuksen kokonaispaketille, ei niinkään Suomen erityiskohdille. Ratkaisun hakeminen parlamentin (tai neuvoston) kautta antaa komissiolle hyvän syyn vetäytyä lopustakin 141-keskustelusta. Komissio on tähänkin mennessä ollut kovakorvainen Suomen vaatimuksille 141-tuen pysyvyydestä.

Koska nyt esitetty ratkaisu ei ole pysyvä vaan määräaikainen, onko määräajan jälkeen enää mahdollista palata Artikla 141. Tuskin komissio siihen suostuu jos Parlamenttikin lähtenyt siitä, että kyseessä määräaikainen ratkaisu.

Toinen kysymys on meidän pitkäaikainen linjaus, jonka mukaan Suomen ongelmat olisi ensisijaisesti ratkaistava osana yhteistä maatalouspolitiikkaa, ja vasta jos sen keinot on kaikki käytetty, siirtyisimme kansallisten tukien puolelle. Tässä suhteessa tehty esitys on linjauksen mukainen.

Suomen hallituksen esityksen päätarkoitus näyttäisi olevan kansallisen rahoituksen säästäminen tulevassa järjestelyssä, osana julkisen talouden kansallista säästökampanjaa.

Yhteisen maatalouspolitiikan paketin kautta ei ole tulossa lisää varoja kansalliseen kirjekuoreen. 141-paketin jakaminen kahtia ei oleellisesti vahvista Etelä-Suomen kansallisen tuen järjestelyjä ainakaan nykyisessä muodossa. LFA-tuen valtuuden korotus mahdollistaisi lisätuen jakamisen Etelä-Suomeen. Tästä ei ole ainakaan toistaiseksi ollut julkisuudessa mitään.

Prosessissa olisi hyvä ottaa huomioon ainakin seuraavat yksityiskohdat:

1. Maidon alenevaa litratukea ei enää voida maksaa nykymuotoisena 2015 alkaen. Tämä tulee todennäköisesti herättämään katkeruutta Etelä-Suomen harvoilla maitotiloilla. Keskustelu kansallisesta litrakohtaisen tuotantotuen porrastuksen muutoksesta voi alkaa.

2. Tuotantoon sidotun (esimerkiksi eläinkohtaisen) CAP-tuen rahoitus järjestetään leikkaamalla pinta-alatukia. Leikkauksen kohteeksi joutuvia on todennäköisesti huomattavasti enemmän kuin korotuksesta hyötyviä.

3. Tuki ei ole edelleenkään pysyvä, vaan se on sidottu CAPin päätöksen siirtymäkausisäädökseen. Tämä aloitetaan puhtaalta pöydältä seuraavan uudistuksen yhteydessä.

Suuri kysymysmerkki on siis mitä tapahtuu 2020 jälkeen. Siihen tämä ratkaisu ei sano mitään. Maataloutta pitää voida harjoittaa pitkäjänteisesti ja vielä vuoden 2020 jälkeenkin koko Suomessa.