10
touko
2014

Neljä paikkaa kovalla työllä

Eurovaalien ennakkoäänestys alkaa jo ensi viikolla. On loppukirin aika. Jos keskusta aikoo saada neljä paikkaa Euroopan parlamenttiin, se vaatii kovaa työtä aina varsinaiseen vaalipäivään asti.

Kun kiertää Suomea vaalikentillä, usein tivataan myös vaalilupauksia. Ilma on sakeana erilaisia lupauksia, joista realismi on kaukana.

Yksin ei kukaan saa mitään aikaan yli 700 ihmisen parlamentissa. Siksi yhteistyökyky on europarlamentaarikon tärkeä ominaisuus.

EU tarvitsee kriittistä ja samalla yhteistyökykyistä otetta. Jos oman hännän nostaminen sallitaan, voin mainita, että olen ainoa suomalainen, joka on toiminut parlamentissa oman puolueryhmänsä puheenjohtajistossa viime istuntokauden. Se on suuri luottamuksen osoitus yli maarajojen.

Olen vastannut kymmeniin vaalikoneiden ja toimitusten kyselyihin viime viikkoina. Joissakin on kysytty myös vaalilupauksia. Omat lupaukseni ovat yksinkertaisia.

Lupaan palvella äänestäjiäni, pitää heihin yhteyttä ja ottaa selvää heidän tahdostaan myös vaalien välillä.

Lupaan toimia parhaan kykyni mukaan niin, että merkittäviä päätöksiä ei tehdä ilman mahdollisuutta avoimeen kansalaiskeskusteluun.

Lupaan ajatella itsenäisesti ja ottaa kantaa äänestäjiltä yksilönä saamani luottamuksen ja valtuutuksen pohjalta.

Lupaan vaatia virkakoneistolta pätevää kaupunkilais- ja talonpoikaisjärjellä ymmärrettävää valmistelutyötä, jossa markkinavoimia ei julisteta kaiken ylittäväksi luonnonlaiksi.

Nämä lupaukset ovat tietenkin yleisiä eivätkä ne ole kenenkään yksinoikeus. Ne sopivat kaikille, sekä miehille että naisille. Ja lupaukset ovat uskottavia vasta sitten, kun niitä toteutetaan käytännössä.

Ohjenuorani ovat oikeudenmukaisuus ja kohtuus. Päätösten pitää palvella ihmisiä ja kansalaisten hyvinvointia.

Haluan ajaa koko Suomen ja kaikkien suomalaisten asioita. Olen sitoutunut hoitamaan ihmisten asioita pitkäjänteisesti. En vilkuile vihreätä oksaa parlamentin ulkopuolelta.

EU ei ole itseään vaan ihmisiä varten. EU-parlamentin johtoajatus pitää olla se, että tehdään sellaisia päätöksiä, jotka helpottavat ihmisten elämää. Päätösten tarkoitus ei voi olla ihmisten kiusaaminen pikkumaisilla direktiiveillä.

Sen tähden turhia teknisiä direktiivejä ja byrokratiaa on karsittava kovalla kädellä. Erityisesti viljelijät ja pk-yrittäjät tietävät, millaista EU-byrokratia voi pahimmillaan olla.

EU:n pitää keskittyä asioihin, joissa unionitason yhteistyö tuo lisäarvoa kansalaisille. On tehtävä vähemmän, mutta parempaa lainsäädäntöä. Kaikkea valtaa ei pidä keskittää Brysseliin.

Viisas poliitikko puhuu vähän ja kuuntelee paljon. Näin neuvoi kardinaali Richelieu Ranskassa 1600-luvulla kuningas Ludvig XIII:ta. Meillähän tyypillisenä poliitikkona pidetään sellaista, joka puhuu paljon ja vaikka ajatus katkeaa, puhe jatkuu.

Richelieu muuten jatkoi, että poliitikon on varottava loukkaamasta ketään ajattelemattomilla sanoilla eikä hän saa koskaan puhua pahaa kenestäkään, ellei se ole valtion edun mukaista.

Muistakaamme kardinaalin neuvot vaalikentillä!

Anneli Jäätteenmäki
europarlamentaarikko

Kirjoitus on julkaistu Suomenmaassa 9. toukokuuta 2014