ANNELI JÄÄTTEENMÄKI

Yhteiskuntasopimus eteni toissa viikolla hieman, kun palvelualojen ammattiliitto Pam ilmoitti sittenkin lähtevänsä mukaan neuvotteluihin. Matka oli vaikea, ja ymmärrän hyvin tuskan, jota pienipalkkaisia ja naisvaltaisia aloja edustava liitto koki päätöstä puntaroidessaan. Toivottavasti neuvotteluissa edistytään, ja sopimus saataisiin aikaan edes jotenkin kaikkia osapuolia tyydyttävänä.

Yhteiskuntapolitiikan professori Eeva Jokinen pohtii vastikään avatulla Tasa-arvovaje-sivustolla, että vallitsevan näkemyksen mukaan sosiaalipolitiikka on talouskasvun vaihtoehto tai peräti este. Kasvua haetaan viennistä ja muiden alojen palkankorotukset sidotaan vientiyritysten menestykseen. Tässä katsannossa myös sosiaalialan työntekijät nähdään joskus vain julkisen talouden rasitteena.

Asioita voi arvottaa myös toisella tapaa. Sosiaalinen oikeudenmukaisuus, laadukas sairaanhoito ja varhaiskasvatus sekä suomalainen koulutusjärjestelmä ovat kasvun mahdollistajia, ei pelkkiä kulueriä.

Kilpailukyvyn parantaminen on tärkeää. Kilpailukykymittauksissa Suomi pärjää, koska meillä Suomessa on hyvä koulutus, laadukas infrastruktuuri ja toimivat sosiaali- ja terveyspalvelut. Kilpailukykyä ei voi ylläpitää, jos ihmisten hyvinvointi ja turvallisuus laiminlyödään.

Luin viime viikonloppuna vanhoja EU-johtajien puheita. Aina on puhuttu kilpailukyvystä, mutta rinnalla kulki huoli ihmisten hyvinvoinnista. Ainakin juhlapuheissa. Puolueista riippumatta. Nyt tärkeintä on vain kilpailukyky. Puolueista riippumatta. Jokin on Euroopassa muuttunut.

Työelämään liittyvä tärkeä tasa-arvoteko olisi vanhemmuuden kustannusten jakaminen. Tasa-arvoasioissa edistyksellisenä pidetyssä yhteiskunnassamme on outoa, että lapsen saamisen kustannukset koituvat enemmän naisten työnantajille tai äidille. Tämä asettaa nuoret naiset väistämättä epäedulliseen asemaan.

Paljon on tietysti asenteista kiinni. Moni olettaa vieläkin, että lapsen sairastuessa on aina äidin tehtävä jäädä kotiin, eikä lapsenhoito isän työpaikalla tunnu edes mahdolliselta. Onneksi on myös esimerkkejä työpaikoista, joissa myös isiä kannustetaan lapsenhoitoon.

On tärkeää, että tasa-arvosta puhutaan konkreettisina tekoina. Tasa-arvo on politiikkaa ja valintoja, ei pelkkää puhetta.

Lopulta kysymys on asenteista. Belgiassa ja EU:ssa äitiysloma on neljä kuukautta. Suomalaisittain ajateltuna siis todella lyhyt. Mutta ei naisten asema työmarkkinoilla liene yhtään parempi kuin miestenkään. Lapset eivät siis ole tasa-arvon esteenä.

Anneli Jäätteenmäki
Euroopan parlamentin varapuhemies

Kirjoitus on julkaistu 29.3.2016 Keskustanaisten VerkkoAvain blogissa