ANNELI JÄÄTTEENMÄKI

Huomenna perjantaina Suomi pysähtyy. Lakkoilemaan ollaan lähdössä SAK:n, Akavan ja STTK:n luotsaaman suuren innostuksen vallassa, vaikka vaikea tilanteemme ei todellakaan kestäisi pysähtymistä. Suomen suunnan on oltava jyrkästi ylöspäin tai muuten meitä uhkaa pakkolasku.

Olemme lykänneet tarpeellisia uudistuksia jo liian kauan. Eurostatin mukaan Suomi oli huhti-kesäkuussa ainoa eurovaltio ja samalla ainoa EU:n jäsenvaltio, jossa bruttokansantuote supistui. Työttömiä maassamme oli heinäkuussa 232 000, mikä on 38 000 enemmän kuin vuosi sitten. Valtionvelka on yli 50 prosenttia bruttokansantuotteesta.

Suomalaisten keskivarallisuus on 86 000 euroa, vähemmän kuin euroalueella keskimäärin. Useimmilla ihmisillä ylimääräistä rahaa ei juurikaan ole, kaikki menee kulutukseen. Olemme tottuneet siihen, että työttömyyden ja sairauden hetkellä julkiset palvelut pitävät meistä huolen. Entä jos tähän ei ole enää jatkossa varaa?

Ammattiyhdistysten mielenilmaus pysäyttää esimerkiksi junaliikenteen ja pääkaupunkiseudun julkisen liikenteen. Osa lennoistakin jää lentämättä.

Koulut ja päiväkodit pyritään sentään OAJ:n mukaan pitämään auki. Nuorille tärkeät toisen kotimaisen kielen ylioppilaskirjoitukset on rajattu mielenilmauksen ulkopuolelle, mutta monen lukiolaisen koulumatka on kysymysmerkki, kun julkinen liikenne ei toimi. Mielenilmauksen takia monien arki hankaloituu.

Paperitehtaatkin pysähtyvät perjantaina. Lakkoilulla syödään lovea maallemme tärkeiden vientiyritysten kukkaroon. Viennin kannalta elintärkeät satamat seisovat. AKT:n puheenjohtaja Marko Piirainen on sanonut, että perjantai on ammattiliittojen ensimmäinen varoitus hallitukselle. Lakkojen kautta ei edistetä yhteistä asiaa. Totuuden nimissä lakkoiluun ei olisi nyt varaa.

Kovaa lakkoinnostusta selittää osaksi SDP:n kannatuksen pitkään jatkunut alamäki, eikä sitä ainakaan vähennä hallituksessa istuvat Perussuomalaiset. Pitkän ja raskaan hallitusvastuun jälkeen halutaan nostattaa henkeä ja öljytä koneistoa. Demarit tahtovat kiillottaa työväenpuolueen profiiliaan.

Kovapalkkaisten palkansaajajärjestöjen puheenjohtajien on kuitenkin turha esittää tilanteessa yllättynyttä. Maan hallitus on pelannut avoimin kortein. Yhteiskuntasopimuksen vaihtoehtona toteutettavat leikkaukset tiedettiin jo ennen kahteen kertaan kariutuneiden neuvottelujen aloittamista.

Pääministeri Sipilä on osoittanut kärsivällisyyttään vielä leikkausuutisten jälkeenkin antamalla järjestöille mahdollisuuden esittää omia konkreettisia ehdotuksiaan työn yksikkökustannusten alentamiseksi. Toivottavasti ehdotuksia tulee.

Olemme jälleen kerran keskellä rakennemuutosta. Tätä ei käy kiistäminen. Ihmisten tuohtumus on hyvin ymmärrettävää. Leikkaukset ovat aina kipeitä, mutta emme voi jäädä odottamaan tilanteen parantumista itsestään. Solidaarisuutta on löydyttävä kaikista tuloluokista. Näyttää siltä, että talkoot onnistuvat kaikilta sillä periaatteella, että naapuri osallistuu.

Haluan kysyä, että mitä teemme ensi viikon maanantaina? Jatkammeko yhä paikallaan polkemista vai alammeko vihdoin puhaltaa yhteen hiileen ja laitamme Suomen kuntoon?

Julkaistu Suomenmaassa 17.9.2015