ANNELI JÄÄTTEENMÄKI

Presidentti Obama vieraili Brysselissä, Belgiassa. Turvajärjestelyt olivat valtavat, ja on arvioitu, että niihin upposi kymmenen miljoonaa euroa belgialaisten veronmaksajien varoja.

Mutta kun Yhdysvaltain presidentti saapuu vierailulle, kustannuksissa ei säästellä.

Kustannuksiakin tärkeämpää on Obaman vierailun ajankohta. Euroopassa siirrellään rajoja, Krim on vastoin kansainvälistä oikeutta liitetty osaksi Venäjää ja presidentti Putin paukuttelee henkseleitään.

Tuntuu kuin olisi palattu ajassa taaksepäin. Miten tässä näin kävi?

Tai pikemminkin: miten tässä annettiin näin käydä?

Vuosina 2004 ja 2007 EU:hun liittyi suuri joukko Itä-Euroopan maita. Samalla ne liittyivät Natoon. Uudet jäsenmaat toivotettiin lämpimästi tervetulleeksi unioniin. EU on ollut avoin kaikille eurooppalaisille valtioille, kunhan ne täyttävät jäsenyyskriteerit.

EU:n itälaajentuminen oli tärkeä historian merkkipaalu. Näytti siltä, kuin demokratia ja vapaus Euroopassa voittaisivat.

Samoihin aikoihin EU:n ja Venäjän suhteet lähtivät alamäkiluisuun.

Euroopassa on vallalla ajattelu, että heikko Venäjä on hyvä Venäjä. Venäjällä ajatellaan, että länsi, EU mukaan lukien, ei arvosta Venäjää. EU:n ja Venäjän yhteystyösopimus- ja viisumivapausneuvottelut eivät edenneet.

Retoriikka muuttui kireämmäksi. Keskinäisriippuvuuden maailmassa kaupankäynti sentään jatkui.

Venäjän identiteetti on edelleen suurvallan identiteetti. Ja niin se haluaa tulla kohdelluksi. Oliko EU liian pitkään liian ylimielinen?

Kumppanuutta ei rakenneta jatkuvalla kritiikillä vaan yhteistyöllä. Venäjä ei ole niin kuin Eurooppa eikä siitä sellaista tule ennen kuin Venäjän kansa itse sitä haluaa.

Geopoliittinen tosiasia kuitenkin on, että Venäjä on EU:n naapuri. Putinin toimia Krimillä ja Georgiassa ei voi hyväksyä, mutta EU voi omalla toiminnallaan ja politiikallaan vaikuttaa siihen millainen naapuri Venäjä on. Tämä on pitkän aikavälin jatkuva projekti. Luottamuksen rakentaminen vie vuosia.

EU:n tehtävä ei ole rakentaa luottamusta ainoastaan Venäjän johtoon, vaan myös Venäjän kansaan. Siihen sillä on laaja keinovalikoima käytössään tavallisten venäläisten matkustushelpotuksista aina opiskelijavaihtoon ja kaupankäyntiin saakka.

Obaman vierailu Euroopassa jatkuu. Transatlanttisia suhteita ylistetään. Nyt osoitetaan yhtenäisyyttä. Vahva side pitää vaikeuksista huolimatta.

Kaiken retoriikan keskellä pitää kuitenkin muistaa, että Venäjän ja Euroopan kaupan merkitys on Suomelle huomattavasti suurempi kuin kauppa Yhdysvaltain kanssa. Suomalais-venäläisen kauppakamarin mukaan vuonna 2013 Suomesta vietiin Venäjälle tavaroita noin 5,4 miljardin arvosta.

Yhtenäinen EU:n ulkopolitiikka on Suomen etu. EU on onnistunut yhtenäisellä äänellä tuomitsemaan Venäjän toimet Krimillä, vaikka eri mailla on erilaisia painotuksia.

EU:n ulkopolitiikasta huolimatta Suomen on hoidettava kahdenväliset suhteensa Venäjään viisaasti. Se on yksi Suomen turvallisuuspolitiikan ydinasioista.

Mutta millainen on EU:n ja Venäjän suhde 20 vuoden kuluttua? Se riippuu tietenkin Venäjästä, mutta myös siitä millaista Venäjä-politiikkaa EU tekee. Ja kuinka yhtenäinen ääni on.

Anneli Jäätteenmäki
Euroopan parlamentin jäsen

Kirjoitus julkaistu Uuden Suomen blogissa 26.3.2014