ANNELI JÄÄTTEENMÄKI

Demokratian kehtona pidetään yleisesti kreikkalaista kaupunkivaltiota, jossa ylintä päätösvaltaa käytti kansankokous. Vaikka naiset, orjat ja vieraspaikkakuntalaiset tuolloin suljettiinkin kansanvallan ulkopuolelle, kansalaisvaikuttamisen tavoite on ollut siitä lähtien olemassa.

Vaikuttamisen keinoja pohditaan nyt sekä EU:ssa että unionin jäsenmaissa. Vuosi sitten voimaan tullut Lissabonin sopimus toi vaikuttamiseen uuden kanavan, Euroopan kansalaisaloitteen, joka antaa kansalaisille oikeuden esittää EU:n komissiolle aloitteita. Käytännössä EU-kansalaiset saavat samat aloiteoikeudet kuin Euroopan parlamentilla ja ministerineuvostolla jo on.

Suomen valtiollinen järjestelmä perustuu edustukselliseen demokratiaan, jossa vaaleilla valitut kansanedustajat päättävät yhteisistä asioistamme. Kansanedustajat ovat äänestäjilleen vastuussa siitä, että he tekevät viisaita päätöksiä.

Edustuksellista demokratiaa tukee ja vahvistaa suora demokratia, jossa kansalaiset päättävät asioista esimerkiksi kansanäänestyksillä. Valtiollisia neuvoa-antavia kansanäänestyksiä on Suomessa järjestetty vain kaksi: kieltolain kumoamisesta vuonna 1931 ja Euroopan unioniin liittymisestä vuonna 1994.

Tieto- ja viestintätekniikka on avannut viime vuosina uusia mahdollisuuksia suoraan ja osallistuvaan demokratiaan. Poliittisen keskustelun aiheita saadaan internetin keskustelupalstoilta, blogeista ja sosiaalisista medioista. Nekin ovat suora palautekanava poliittisille päättäjille.

Edustuksellista ja suoraa demokratiaa pohti myös eduskunnan perustuslakikomitea, joka jätti ehdotuksensa helmikuussa. Presidentin ja hallituksen valtasuhteita koskevien ehdotusten lisäksi komitea esitti uuden kansalaisaloitteen käyttöönottoa.

Ehdotuksen mukaan suomalaisilla olisi oikeus tehdä eduskunnalle lakialoite, jos hankkeen takana on vähintään 50000 äänioikeutettua. Aloite voisi koskea uuden lain säätämistä tai voimassa olevan lainsäädännön muuttamista tai kumoamista. Muita eduskunnan toimivaltaan liittyviä asioita aloiteoikeus ei koskisi. EU:ssa aloitteeseen vaaditaan miljoona allekirjoitusta.

Kansalaisaloite on tervetullut lisä kansalaisvaikuttamiseen. Sitä koskevat säännökset perustuisivat Suomessa samaan perustuslain pykälään, jossa säädetään valtiollisesta neuvoa-antavasta kansanäänestyksestä.

Kansalaisaloitteella on tärkeä merkitys myös poliittisen keskustelun herättäjänä. Kaikki ehdotukset eivät saa taakseen riittävää kannatusta mutta voivat silti tuoda uusia näkökulmia keskusteluun.

Euroopan kansalaisaloitetta on käsitelty syksyn aikana Euroopan parlamentin valiokunnissa. Parlamentti pääsi asiasta tällä viikolla sopuun EU:n komission ja ministerineuvoston kanssa. Kompromissista on tarkoitus äänestää europarlamentin täysistunnossa ensi torstaina. Jos ehdotus hyväksytään, jäsenmailla on kaksitoista kuukautta aikaa saattaa uudistus voimaan.

Europarlamentti on halunnut tehdä kansalaisaloitteesta mahdollisimman helppokäyttöisen. Tässä se on pääpiirteittäin onnistunutkin. Olisi kuitenkin ollut toivottavaa, että aloitteen tekijöiden ikäraja olisi laskettu 16 vuoteen. Nyt se on 18 vuotta, kuten Euroopan parlamentin vaaleissa.

On myös valitettavaa, etteivät jäsenmaat päässeet yhteisymmärrykseen siitä, mitä tietoja aloitteen allekirjoittajista saa kerätä. Osa EU-maista haluaisi saada myös allekirjoittajien henkilötunnukset. Tämä kuitenkin asettaa kansalaiset eriarvoiseen asemaan eri jäsenmaissa, sillä esimerkiksi Britanniassa henkilötunnus ei ole edes käytössä. Eroja on myös tietoturvasäännöksissä ja tietojen antamista koskevissa asenteissa. Nimien keräämistä ei pitäisi vaikeuttaa vaatimalla allekirjoittajilta liikaa tietoja.

Parlamentin, ministerineuvoston ja komission välillä saavutetussa kompromississa ei suoranaisesti oteta kantaa siihen, voiko kansalaisaloitteella vaatia muutoksia EU:n perussopimuksiin. Periaatteessa sen pitäisi kuitenkin olla mahdollista, sillä komissio sai tämän oikeuden, kun Lissabonin sopimus tuli voimaan. Sama oikeus pitäisi siksi antaa myös kansalaisaloitteen tekijöille.

Perussopimuksen muuttamista vaatisi esimerkiksi niin sanotun One Seat -kampanjan onnistuminen. Kampanjalla pyritään siihen, että europarlamentti luopuisi toisesta kokouspaikastaan Strasbourgissa ja keskittäisi toimintansa Brysseliin. Kampanja on kerännyt jo yli 1,2 miljoonaa allekirjoitusta.

Komissio tarkastaa, että jokainen aloite vastaa kansalaisaloitteelle asetettuja ehtoja. Alkuperäisen ehdotuksen mukaan tarkastus olisi tehty, kun koossa on 300000 nimeä. Aloiteoikeus olisi kuitenkin jäänyt kuolleeksi kirjaimeksi, jos aloitteen taakse olisi pitänyt kerätä satojatuhansia nimiä vain siksi, että komissio olisi päässyt toteamaan aloitteen muodollisesti puutteelliseksi.

Nyt syntyneen kompromissin mukaan aloitteen hyväksyttävyys tarkistetaan jo heti aluksi. Aloitteentekijät velvoitetaan kokoamaan tuekseen toimikunnan, jossa on vähintään seitsemän eri maita edustavaa jäsentä. Toimikunnan pitää lähettää aloite komissiolle tarkastettavaksi ennen kuin aletaan kerätä lisää nimiä.

Kun koossa on miljoona allekirjoitusta, komission tehtävä on päättää, antaako se asiasta varsinaisen lakiesityksen. Jos esitystä ei anneta, komission on järjestettävä asiasta julkinen kuuleminen, jossa kielteinen kanta perustellaan allekirjoittajien edustajille.

Aika näyttää, mikä on kansalaisaloitteen merkitys EU:n päätöksenteossa. Aloitteesta soisi tulevan neuvoston ja parlamentin käsittelyssä mahdollisimman kansalaislähtöinen. Turhaa byrokratiaa pitää välttää. Aloitteilla voidaan nostaa esiin asioita, jotka ovat unohtuneet päätöksentekijöiltä ja puolueilta.

Julkaistu Helsingin Sanomissa 13.12.2010

Teksti on kirjoitettu yhdessä Sirpa Pietikäisen kanssa