21
kesä
2012

Jäätteenmäki tyytyväinen Acta-äänestykseen

Euroopan parlamentin kansainvälisen kaupan valiokunta hylkäsi väärennösten vastaisen sopimuksen, Actan tänään.

Aiemmin kolme muuta valiokuntaa oli äänestänyt sopimusta vastaan. Täysistunnossa 4. heinäkuuta parlamentti äänestää lopullisesti valiokunnan suosituksesta.

Sopimuksen kohtalo on kuitenkin käytännössä sinetöity.

Liberaali-ja keskustaryhmän varapuheenjohtajan Anneli Jäätteenmäki pitää tulosta osoituksena kansalaisten vaikuttamisvoimasta.

”Tämä osoittaa, että parlamentti on kuunnellut kansalaisia ja ottanut heidän mielipiteensä vakavasti”, Jäätteenmäki iloitsee.

Äänestyksen alla parlamentin oikeistoryhmä yritti saada valiokunnan äänestyksen salaiseksi.

”Nykyaikaiseen päätöksentekoon kuuluu avoimuus. On käsittämätöntä, että tällaista on edes yritetty ehdottaa”, toteaa Jäätteenmäki.

Parlamentin muut ryhmät äänestivät sopimusta vastaan, EPP-ryhmää ja konservatiivien ECR-ryhmää lukuunottamatta. Niiden tavoitteena oli lykätä lopullista äänestystä siihen asti, kunnes EU-tuomioistuin on antanut mielipiteensä. Komissio pyysi toukokuussa tuomioistuinta selvittämään, rikkooko Acta EU:n perusoikeuksia. Päätöksen odotetaan kestävän vähintään vuoden.

Ilman parlamentin hyväksyntää Acta ei astu voimaan.