23
marras
2016

Investointisuoja ei ole tasapuolinen

Parlamentti päätti tänään täysistunnossa hylätä päätöslauselman, jossa pyydettiin EU:n ja Kanadan välisen CETA-vapaakauppasopimuksen perustussopimuksenmukaisuuden tutkimista Euroopan unionin tuomioistuimelta.

Kannatin esitystä, joka kaatui äänin 419 vastaan, 258 puolesta. Mielestäni olisi ollut perusteltua, että erityisesti sopimukseen sisältyvän investointisuojaa olisi vielä tarkasteltu oikeudellisesta näkökulmasta.

Investointisuojan mukaisesti kansainväliset yritykset voisivat haastaa valtioita oikeuteen, jos ne kokevat, että valtio loukkaa niiden taloudellisia etuja. Kanteet käsiteltäisiin tarkoitusta varten perustettavassa investointituomioistuimessa.

Investointisuoja asettaa mielestäni kotimaiset ja ulkomaiset yritykset eriarvoiseen asemaan. Ulkomaisille yrityksille annettaisiin mahdollisuus viedä kiistat kansainväliseen tuomioistuimeen kansallisen oikeusprosessin ohi. Mielestäni Euroopan maiden ja Kanadan omat oikeusjärjestelmät ovat riittävän kehittyneitä ratkaisemaan mahdolliset kiistat.

Samoja ongelmia liittyy myös, parhaillaan Yhdysvaltojen presidentin vaihdoksen vuoksi neuvottelutauolla olevan,  EU:n ja USA väliseen TTIP-vapaakauppasopimukseen.

Näillä näkymin parlamentti päättää CETA-sopimuksen hyväksymisestä tai hylkäämisestä joulukuun täysistunnossa.

Anneli Jäätteenmäki
Euroopan parlamentin varapuhemies