20
tammi
2017

Henki­lö­va­lin­tojen tahdittama tammikuu

Vuosi on alkanut vauhdikkaasti. Tahdittajana ovat olleet tällä viikolla tehdyt henki­lö­va­linnat ja italialaisen eurok­riit­tisen Beppe Grillon popu­lis­ti­puo­lueen liit­ty­mi­sai­keet Alde-ryhmään, johon keskusta ja RKP kuuluvat.

Uudeksi puhemieheksi valittiin tiistaina italialainen Antonio Tajani. Hän edustaa EPP-ryhmää, johon kuuluvat kokoo­mus­laiset.

Tajani valittiin neljännellä kierroksella, koko päivän kestäneiden, suljettujen lippu­ää­nes­tysten jälkeen. Alde nousi ratkaisijan rooliin asettuessaan tukemaan vaali­kamp­pailun loppu­met­reillä EPP:n ehdokasta.

Valinta ei ollut ryhmälle helppo. Valinta jouduttiin tekemään lopulta kahden kuusi­kymp­pisen itali­a­lais­miehen väliltä. Toinen edusti oikeistoa ja toinen vasemmistoa. Kahdesta huonosta ehdokkaasta valittiin vähemmän huono. Samalla ryhmämme onnistui saamaan tärkeitä paikkoja muualla parlamentissa.

Sopimukseen Tajanin tukemisesta liitettiin liuta liit­to­val­ti­o­ke­hi­tystä tukevia tavoitteita ja yhtei­sym­märrys niiden edistämisestä. Paperissa esitetään muun muassa EU:lle omaa valti­on­va­rain­mi­nis­te­riötä.

Näitä tavoitteita me keskustan listoilta valitut mepit emme pystyneet tukemaan ja sanouduimme ryhmässämme sopimuksesta irti tältä osin.

Reilun viikon aikana Alde-ryhmän puheen­joh­ta­jana toimiva Guy Verhofstadt on neuvotellut sekä eurok­riit­tisen Beppe Grillon kanssa että puuhannut EU-myönteisen koalition muodostamisen kanssa.

Sivus­ta­seu­raa­jille touhu on vaikuttanut melkoiselta kärryn­pyö­rältä, ja hämmäs­te­le­viltä keskus­te­luilta ei ole vältytty ryhmän sisälläkään.

Aika ajoin keskustellaan, että kuinka hyvin keskus­ta­lainen ajatusmaailma sopii yhteen euroop­pa­laisen viiteryhmänsä kanssa. Alde-ryhmän puheenjohtaja Verhofstadt on mieli­pi­teil­tään avoimen liit­to­val­ti­o­myön­teinen.

Keskusta on euroop­pa­lai­sessa ympäristössä aatteiltaan omintakeinen puolue, ja viiteryhmän etsiminen ei ole ongelmatonta. Alde ei ole ainoa monimuotoinen ryhmä parlamentissa. Linjaeroja löytyy jokaisen ryhmän sisältä.

Puhemiehen valinnan yhteydessä valittiin loppukaudeksi myös 14 vara­pu­he­miestä. En ollut ehdolla vara­pu­he­mies­vaa­lissa. Jatkan toimintaani ympä­ris­tö­va­li­o­kun­nassa ja budjet­ti­va­li­o­kun­nassa.

Anneli Jäätteenmäki
Euroopan parlamentin jäsen