Cameronin uhkapeli
Britannian pääministeri David Cameron piti pitkään odotetun EU-puheensa. Eikä puheesta tunnetta tai viestiä puuttunutkaan. Puhe oli Iso-Britannian pääministerin puhe.
Cameron kertoi, että Britannia järjestää kansanäänestyksen EU-jäsenyydestä viiden vuoden kuluttua sillä edellytyksellä, että hän itse jatkaa pääministerinä ja konservatiivit hallituksessa. Kysymys kuuluu kaikessa yksinkertaisuudessaan: Sisällä vai ulkona?
Ennen kansanäänestystä Cameron aikoo neuvotella Britannialle paremman diilin osana unionia. Hän aikoo neuvotella paremman unionin. Hän uskoo siihen pystyvänsä ja aikoo äänestää EU-jäsenyyden puolesta.
Mutta kansanäänestykseen sisältyy riski. Kansa voi äänestää myös vastaan. Pääministeri on valmis uhkapeliin.
Kansanäänestystä ei Cameronin mukaan järjestetä tällä vaalikaudella, koska EU on sekaannuksen vallassa eikä ole selvää miten se selviää ulos kriisistä. Varmasti Cameronin mielessä välkkyvät myös seuraavat vaalit ja maan sisäpolitiikka. Vaalit pitäisi voittaa. Britit ovat EU-kriittisiä.
Kuvaavaa oli, että Cameron piti puheensa Britannian finanssimaailman ytimessä, Lontoon Cityssä. Cameron on vastustanut tiukempia sääntöjä ja velvoitteita finanssisektorille.
Cameron vaati uutta perussopimusta unionille. Hänen mielestään sellaista tarvitaan, koska unioni muuttuu perustavanlaatuisesti. Epäilemättä perussopimusmuutos olisi osa Briannian uutta diiliä unionin kanssa.
Itse epäilen vahvasti, pystyykö Cameron neuvottelemaan uutta sopimusta EU:n kanssa.
Cameron ei mennyt kovin syvälle siihen, millaisen Euroopan unionin hän haluaa. Hän kertoi haluavansa avoimemman ja joustavamman unionin.
Kannatan avoimuutta, mutta mitä joustavuus tarkoittaa käytännössä? Tarkoittaako se kahden tai kolmen kerroksen väkeä? Tarkoittaako se tilannetta, jossa Iso-Britannia korjaa hedelmät puista ja pensaista, kun muut kantavat vastuun kylvötöistä?
Sellainen tilanne ei ole pitkällä aikavälillä kestävä. Siihen sisältyy samanlainen moraalihasardin riski kuin toisten maiden velkojen maksamiseen ja yhteisiin eurobondeihin.
Joka tapauksessa keskustelu Euroopan tulevaisuudesta – vaikka uhkapelin keinoin – on tervetullutta. Nyt ei pidä keskustella lillukanvarsista. Suomessakin tarvitaan keskustelua suurista linjoista. Olemmeko valmiit tiiviimpään federalistiseen kehitykseen?
Haluammeko liittovaltion? Miten ajattelemme velkaunionista? Mikä on hinta, jos emme ole mukana unionissa? Mikä on hinta koko Euroopalle, jos unionia ei olisi? Mitkä ovat vaihtoehdot?
Toistaiseksi ilmassa on enemmän kysymyksiä kuin vastauksia. Yhdessä asiassa David Cameron on kuitenkin oikeassa: kansalaiset eivät ole tyytyväisiä unioniin. Eikä ongelma ole yksinomaan Britannian. EU:n legitimiteetti on ohuempaa kuin ennen. Jotain on tehtävä.
Cameron haastoi näkyvästi koko Euroopan debattiin. Sitä tarvitaan, sillä keskustelua EU:n tulevaisuudesta on käyty liiaksi vallan kabineteissa.
Nyt on eurooppalaisen kansalaiskeskustelun aika.