8
heinä
2013

Kulttuuri luo Suomessa tuhansia työpaikkoja

Anneli Jäätteenmäki osallistuu sunnuntaina 7. heinäkuuta Miehikkälän 40. Pelimannipäiville, jossa hän pitää juhlapuheen klo 15.30. Jäätteenmäki kiittää Pelimannipäiviä suomalaisen perinnemusiikin jatkamisesta ja vahvistamisesta. Työn jäljet näkyvät yhteiskunnassamme.

– Nykyisin perinnemusiikin opetus on mahdollista niin musiikkiopistoissa, konservatorioissa kuin korkeakouluissakin. Miehikkälän Pelimannipäivien tapaisilla paikallisilla tapahtumilla ja ponnisteluilla tälle kaikelle on luotu pohjaa.

– Musiikilla ja muulla kulttuurilla on myös kansantaloudellista merkitystä. Kulttuurin toimialoille on syntynyt viime vuosikymmenen aikana tuhansia uusia työpaikkoja.

Jäätteenmäki muistuttaa myös talkooperinteen ylläpitämisen tärkeydestä.

– Pelimannipäivien pitkää historiaa ajatellessani mieleeni tuli etsimättä suomalainen talkooperinne, yhdessä tekeminen. Itse olen syntynyt Pohjanmaalla, jossa ilman ”kökkäperinnettä” moni asia olisi jäänyt tekemättä. Ilman vahvaa talkoohenkeä tuskin olisimme myöskään tänään täällä viettämässä tätä juhlaa.

– Minulla on kaikki syy uskoa, että talkoohengellä Miehikkälän Pelimannipäivät kukoistaa myös tulevina vuosina. Haluan esittää lämpimät onnittelut tälle hienolle tapahtumalle ja toivottaa sen järjestäjille ja yleisölle mitä parhainta menestystä myös jatkossa.