8
syys
2014

Vihreä valo EU-Ukraina -sopimukselle keskellä konfliktia

Euroopan parlamentin ulkoasiainvaliokunta antoi tänään tukensa EU:n ja Ukrainan väliselle assosiaatiosopimukselle.

Asia on parlamentin täysistunnossa heti ensi viikolla. Tuolloin parlamentti antaa sopimukselle lopullisen sinetin. Parlamentin pitää hyväksyä tai hylätä EU:n sopimukset kolmansien maiden kanssa.

EU:n ja Ukrainan välisen assosiaatiosopimuksen ytimen muodostaa vapaakauppasopimus.

EU ja Ukraina aloittivat sopimusneuvottelut vuonna 2008. EU ei ensin allekirjoittanut sopimusta Ukrainan heikon oikeusvaltiokehityksen vuoksi. Lopulta sopimus päätettiin allekirjoittaa itäisen kumppanuuden huippukokouksessa viime syksynä, kunnes kävi ilmi, ettei Ukraina allekirjoitakaan sopimusta Venäjän painostuksen vuoksi.

Tämän päiväisen ulkoasiainvaliokunnan menettely oli erikoinen ja poikkeuksellinen. Päätös sopimuksen puoltamiseksi tehtiin ilman valiokunnan selvitystä. Selvitys tulee vasta myöhemmin. Mielestäni tämä käsittelyjärjestys ei ollut oikea.

Pääperuste valiokunnan vihreälle valolle oli halu osoittaa solidaarisuutta Ukrainalle.

Parlamentti ei käsitellyt pakoteasiaa. Pakotteista päättävät jäsenmaat, ei parlamentti.

Anneli Jäätteenmäki
Euroopan parlamentin jäsen