ANNELI JÄÄTTEENMÄKI

Kuulimme Juha Rutasen puheenvuorossa kansallisen tason kehitystyöstä luonnontuotealalla. Olen erittäin tyytyväinen, että meillä on Suomessa koordinaatiota ja verkostomaista työskentelyä.

Kokemukseni Euroopan parlamentista on se, että moni hyvä idea jää hyödyntämättä, jos sitä ei osaa esittää oikeaan aikaan, oikeassa paikassa ja oikeille ihmisille.

Parlamentin ja EU-byrokratian kohdalla ideoita pitää markkinoida voimakkaasti. Yhteistyökumppaneita on haettava avoimin mielin.

Joskus sekään ei riitä, varsinkin jos ei pysty ylittämään rajoja. Rajat voivat olla poliittisia, kulttuurillisia tai kielellisiä. Niiden yli on vain yritettävä päästä. Lannistua ei saa, eikä periksi antaa.

Tieto karttuu ja kasaantuu huimaavaa vauhtia. On yhä enemmän tarvetta toimijoille, jotka pystyvät systemaattisesti luomaan ja luokittelemaan informaatiota. Informaatio pitää jalostaa tiedoksi.

Menneitä, nykyisiä ja tulevia hankkeita, raportteja, aiheesta tietäviä ihmisiä ja kaikkea mahdollista on runsaasti. Ne saa esiin muutamalla klikkauksella. Kaikki on kuitenkin kovin pirstaleista.

Luonnontuotealalla kysymys on usein vanhan viisauden uudelleenpaketoinnista ja markkinoinnista.

Mikäli alaa halutaan kaupallistaa, vuosisatojen aikana kertyneestä perinnetiedosta on tehtävä myyvä paketti.

Tässä on luonnontuotealan sisäinen ristiriita. Toisaalta alalla korostetaan luonnonläheisyyttä, ekologista kestävyyttä ja kaikkea sitä hyvää, jota ihminen ei ole toiminnallaan pilannut.

Toisaalta luonnonvarojen hyödyntäminen ja niistä tehtyjen tuotteiden markkinointi voivat olla vastakkaisia näille periaatteille. On todellinen haaste löytää tasapaino.

Luonnontuoteala on positiiviseen suuntaan kehittyvä ala. Puhtaus, terveellisyys ja ympäristöystävällisyys herättävät yhä enemmän kiinnostusta. Luonnontuotteille on tilaa.

Käytännön esimerkki: Brysselin on muutamassa vuodessa valloittanut eräs luomukahvilaketju, joka korostaa tuotteissaan terveellisyyttä, raikkautta ja hyvää makua.

Tuotteet ovat varsin hinnakkaita, mutta varsinkin lounasaikaan jonot ovat pitkiä. Ihmiset ovat tietoisia ja maksuhalukkaita, jos mielikuvat terveellisyydestä vastaavat todellisuutta.

Terveysväittämien selvittämiseen on tehty hyvää työtä. Parlamentti hyväksyi joulukuussa 2006 yhdenmukaiset säännöt terveysväittämien tarkasteluun.

Komissio ylläpitää rekisteriä, josta kuka tahansa voi tarkastaa terveysväittämien todenperäisyyden.

Euroopan ruokaturvallisuusvirasto toimii jäsenmaista ja EU:n toimielimistä riippumattomana tutkimustiedon arvioijana ja riskien analysoijana.

Näen sen tasapainottavana tahona kuluttajan ja villin markkinoinnin välissä.

Kuvaavaa on, että terveysväittämistä hyväksytään vain pieni osa.

Luonnontuotealan piirteitä Suomessa ja muuallakin ovat alalla toimivien yritysten pieni koko, tuotteiden matalahko jalostusaste ja sektorin hajanaisuus.

Tämän voi tarkastelutavasta riippuen nähdä joko hyvänä tai huonona asiana. Yrityksen koon ei pidä olla itseisarvo, mutta liian pieneksi ei kannata jäädä. EU:lla on paljon erilaisia keinoja, joilla pyritään auttamaan alaa.

Kuten saatatte tietää, esimerkiksi tiedotus- ja menekinedistämisohjelmat ovat useimmiten osarahoitteisia, joten hyvin pienen yrityksen tai edes yritysryhmän voi olla vaikeaa saada rahoitus kokoon. Säädökset suosivat suurempia yrityksiä. Tältä osin tilanteessa on korjaamisen varaa.

Liiketoimintaosaamisen on yritysmuodosta riippumatta oltava sillä tasolla, että yrityksellä on mahdollisuus kasvaa ja toimia kannattavasti.

Suomalaisilla on hieno perintö osuustoiminnassa. Tulevaisuuden ekosysteemipalvelujen hyödyntäjät voivat hyödyntää samaa mallia.

Tuotteiden matala jalostusaste on moniulotteinen asia. Jos ajatellaan puhtaasti ihmisen hyvinvointia, ei ole mitään tarvetta jalostaa ravinnoksi käytettäviä luonnontuotteita kovin pitkälle, usein ei ollenkaan.

Päinvastoin, jalostaminen voi olla jopa vahingollista. Esimerkiksi ravintoarvot ovat parhaimmillaan vasta kerätyllä ja suunnilleen suoraan suuhun laitetulla marjalla.

Samalla syödyn ruuan elinkaaren negatiiviset ympäristövaikutukset ovat pienimmillään. Puolukan ei tarvitse matkustaa toiselle puolelle Eurooppaa tullakseen syödyksi.

Toisaalta on selvä, että näin ajateltuna liiketoiminnan luominen on hyvin haastavaa. Sen sijaan näkisin, että luonnontuotteet ja niiden jalostaminen ovat tulevaisuudessa yksi osa maaseudun ja harvaan asuttujen alueiden elinkeinorakennetta, eivät yksittäinen ratkaisu toimeentuloon.

Haasteena on saada kokonaisuus toimivaksi. Tutkimukset osoittavat, että kysyntää monenlaisille palveluille ja tuotteille on, mutta tarjontapuoli on jäljessä. Sektorin hajanaisuus on ongelma.

Loppuun pieni poliittinen realiteetti. Liian paljon ei kannata laskea pelkän luonnonmukaisuuden varaan, jos tuotteet ovat liian kalliita.

Elämme keskellä syvää lamaa ja korkeaa työttömyyttä. Moni ihminen ympäri Eurooppaa katsoo pakon edessä pelkästään hintaa ostoksia tehdessään. Tavarat liikkuvat nopeasti ja hintatietoisuus on korkealla tasolla.

Tästäkin huolimatta, menkää metsään, jalostakaa luonnon antimia ja kertokaa se koko Euroopalle!

Luonnontuotealalle on tilaa sisämarkkinoilla, kun asia osataan hoitaa hyvin. Autan mielelläni.

Kiitos ja antoisaa seminaaripäivää!