Verovilppiä vai verosuunnittelua
”Verosuunnittelu lihottaa Stora Enson sellusampoa”, Talouselämä uutisoi eilen nettisivuillaan. Lehden mukaan Stora Enso on välttänyt verosuunnittelulla miljoonien veroeurojen maksun Suomeen. Stora Enson verosuunnittelu ei ole laitonta. Sitä tekevät muutkin kansainväliset yhtiöt. Mutta tunnollisesti veronsa maksavien kansalaisten keskuudessa asia herättää hämmennystä.
Verosuunnittelun, veron kiertämisen ja verorikoksen välinen raja ei ole aina selvä. Tulkintaan vaikuttavat muun muassa EU-oikeus, verosopimukset ja perusoikeudet. Laittomaan veropakoiluun on puututtava selvästi nykyistä tehokkaammin. Tiukemman lainsäädännön lisäksi tarvitaan lisää valvontaa ja kovempia rangaistuksia.
Euroopan parlamentissa on tällä hetkellä käsiteltävänä tilinpäätös- ja avoimuusdirektiivit. Niiden tavoitteena on estää veropakoilua ja korruptiota erityisesti öljy-, kaasu-, kaivos- ja metsäaloilla. Ongelmat eivät kuitenkaan rajoitu pelkästään luonnonvara-aloihin, vaikka ne erityisesti kehitysmaita koskettavatkin. Tästä syystä uusi lainsäädäntö pitäisi laajentaa koskemaan kaikkia suuria kansainvälisiä yrityksiä.
Kustannuksia uuden lain velvoitteista ei yrityksille käytännössä syntyisi. Kaikki vaadittavat tiedot ovat jo heillä itsellään käytössään. Nyt ne pitäisi vaan julkistaa. Miksihän yritykset niin kovasti vastustavat tilinpäätös- ja avoimuusdirektiivejä? Jos kyse on laillisesta verosuunnittelusta, heillä ei pitäisi olla mitään salattavaa.