26
touko
2017

Syödään lautanen tyhjäksi

Joka viides kilo EU:ssa tuotetusta ruuasta päätyy jätteeksi. Suurin osa ruokahävikistä syntyy kotitalouksissa.

Ruokahävikki on suurempi ongelma, kuin yhtäkkiä tulee ajatelleeksi. Roskakoriin päätyvä ruoka kuormittaa taloutta ja ympäristöä.  Se on tuotettu, pakattu, kuljetettu ja hyllytetty turhaan. Ruokahävikki nostaa ruuan hintaa.

Ruuan haaskaus pahentaa myös ilmaston lämpenemistä. Suomen vuotuisen ruokahävikin ilmastovaikutukset vastaavat noin 300 000 henkilöauton vuotuisia päästöjä.

Käsittämättömiä määriä ruokaa kuljetetaan päivittäin maailman ääriltä toisille. Ruoka kulkee maarajojen ja merten yli yhä useammin. Siksi Euroopan parlamentti vaatii komissiolta EU-tasoisia toimenpiteitä ruokahävikin sitovien vähennystavoitteiden mahdollistamiseksi. Resurssitehokkuutta voidaan lisätä sekä alkutuotannossa että loppukulutuksessa.

EU:n tehtävä on kannustaa kuntia, kaupunkeja ja lähiyhteisöjä kouluttamaan kuluttajia arvostamaan elintarvikkeita ja tunnistamaan ruokahävikin ympäristövaikutukset.

Ruokahävikin vähentäminen edellyttää asennemuutoksen lisäksi tuotteesta riippuen myös pienempiä pakkauskokoja, pilaantumisen osoittavia älypakkauksia ja ruuan todellista kysyntää heijastelevaa toimitusketjua, joka on digitalisaation myötä mahdollista.

Hävikin vähentämisestä syntyvä hyöty on tehtävä arvoketjussa läpinäkyväksi. Hyöty ei saa valua suurempana katteena vain kaupalle, vaan myös kuluttajalle ja tuottajalle.

Suomessa on hyviä kokemuksia esimerkiksi pantillisista juomapakkauksista, joilla on saatu pakkausten kierrätysaste huippulukemiin. Vastuu elintarvikkeen kuluttamisesta on kuitenkin lopulta kuluttajalla.

Myös viranomaisen ohje ruoka-apuun luovutettavista elintarvikkeista tukee ruokahävikin vähentämistä. Tässä asiassa Suomi on monia muita maita edellä. Hävikki pienenee ja tarvitsevat saavat avun.

Avaimet löytyvät omista käsistämme. Voimme käynnistää henkilökohtaiset ruokajätteen hävittämistalkoot. Lautanen tyhjäksi ja kaupasta mukaan vain sen verran ruokaa, kuin tarvitsee.

Eikä kauppaan ole asiaa ennen kuin se vähemmän herkullinen ruoka jääkaapin perukoilta on syöty pois.

Anneli Jäätteenmäki
Euroopan parlamentin jäsen

Kirjoitus on julkaistu Suomenmaassa 29.5.2017