ANNELI JÄÄTTEENMÄKI

EU2020 -strategian tavoitteena on nostaa EU:n työllisyysaste 75 prosenttiin. Tällä hetkellä EU:n työllisyysaste on noin 60 prosenttia. Jotta työllisyysaste saataisiin kasvuun, tarvitsemme tekoja, joilla perheen ja työelämän yhteensovittamista edistetään.

Euroopan parlamentti äänestää tänään Suomessakin huomiota herättäneestä raskaussuojadirektiivistä. Parlamentaarikot keskustelevat paitsi sopivasta äitiysvapaan pituudesta myös korvaustasosta.

Kysymys oikeasta korvaustasosta jakaa sekä jäsenmaita että parlamentin poliittisia ryhmiä. Tällä hetkellä pöydällä on kompromissiesityksiä erilaisilla korvaustasoilla. Parlamentin tasa-arvovaliokunnan tavoitteena on 20 viikon äitiysvapaa täydellä palkalla.

Elinkeinoelämä pitää täyspalkkavaatimusta liian kalliina. 20 viikon äitiysvapaa täydellä palkalla aiheuttaakin lyhytaikaisia lisäkustannuksia etenkin maissa, joissa vapaat ovat lyhyet eli esimerkiksi Saksassa ja Englannissa. Suomessa äitiyslomien pituus ja korvaustaso ovat lähellä esitettyjä kompromisseja eikä edes 20 viikon äitiysvapaa täydellä palkalla olisi Suomessa suuri investointi, jos kustannukset jaettaisiin oikeudenmukaisella tavalla.

Raskaussuojadirektiivin vaikutusarvioinnissa todetaan, että jo yhden prosentin nousu naisten työllisyysasteessa riittäisi kattamaan direktiivistä aiheutuvat kustannukset.

Raskaussuojadirektiivi hyödyttäisi toteutuessaan Suomen elinkeinoelämää, koska se harmonisoisi eurooppalaisia järjestelyjä. Lisäksi direktiivi asettaisi suomalaiset äidit – sekä työehtosopimusten piirissä että niiden ulkopuolella olevat äidit – tasavertaiseen asemaan.

Syntyvyys ja naisten työllisyysaste ovat korkeimpia maissa, joissa hyvät perhevapaat ja lastenhoitopalvelut tasaavat lapsista aiheutuvaa rasitusta. Hyviä esimerkkejä ovat Ruotsi, Tanska, Islanti ja Suomi. Lisäksi suurempi syntyvyys parantaa talouskasvua korkean tulotason maissa.

Direktiivi sisältää useita muitakin parannuksia työtä tekevien äitien asemaan.

Direktiiviehdotuksessa vaaditaan, että äitiysvapaa on luettava työssäolojaksoksi eläkkeitä laskettaessa. Kysymys on tärkeä ja sidoksissa EU:n samapalkkaisuusvaatimukseen. Näiltä osin toteutuessaan direktiivi kaventaisi naisten ja miesten tulokehityksen välistä kuilua.

Direktiiviehdotus sisältää kahden viikon minimin isyysvapaalle, joka olisi pidettävä äitiysvapaan aikana. Tämä on Suomen mallin mukainen, mutta kehittäisi isien asemaa monessa muussa EU:n jäsenmaassa. Jäsenmaiden vanhempainvapaajärjestelyihin direktiivi ei puutu.

Parlamentin tasa-arvovaliokunnan kannan hyväksyminen direktiivissä kehittäisi Suomessa monikko- ja adoptioperheiden asemaa sekä niiden perheiden asemaa, joissa on vammaisia lapsia. Esimerkiksi kaksosten ja vammaisten äidit olisivat oikeutettuja pidennettyyn äitiysvapaaseen täydellä palkalla. Alle 12 kuukauden ikäisten adoptiolasten vanhemmat olisivat oikeutettuja samoihin äitiys- ja isyysvapaisiin kuin biologiset vanhemmat.

Direktiiviä sovellettaisiin myös itsenäisiin ammatinharjoittajiin, mikä olisi tervetullut edistysaskel. Tämä tarkoittaisi, että jäsenvaltioiden olisi aidosti mahdollistettava yrittäjien työ- ja perhe-elämän yhteensovittaminen.

Naisvaltaiset alat maksavat pääosan äitiysvapaista aiheutuvista kustannuksista. Raskaussuojadirektiivi ei puutu kustannusten jakoon. Onkin kansallinen kysymys päättää miten äitiysvapaan kustannukset jaetaan yhteiskunnassa ja miten ne työnantajille kompensoidaan. Kaikkien – myös isien – työnantajien tulee osallistua äitiysvapaan kustannusten maksuun. Ovathan lapset joka tapauksessa yhteisiä. Lisäksi kustannusten tasapainoisempi jakaminen parantaisi nuorten naisten asemaa työmarkkinoilla.

Muistan, kun vanhempainvapaiden kehittämisestä ja kustannusten jaosta keskusteltiin 1980-luvulla Eduskunnassa. Tekojen on vihdoinkin astuttava puheiden tasolle. Perhe- ja työelämän parempi yhteensovittaminen edistää perheiden hyvinvointia sekä työllisyyttä että talouden kehitystä koko Euroopassa.

Julkaistu Kalevassa 20.10.2010