Pyhät kissat pöydälle
Ulkopolitiikka on paitsi tekoja myös sanoja, vivahteita ja sävyjä, joita usein tulkitaan myös rivien välistä. Aina ei riitä, että faktat ovat kohdallaan. Diplomatiassa tyylikin on tärkeä.
Tämä tuli mieleen, kun on seurannut kokoomuksen ministerien Venäjä-puheita ja niistä syntynyttä keskustelua. Luulisi, että kokoomuslaiset hallitsevat diplomatian hienoudet, onhan puolueella melkoinen ulkopoliittinen värisuora tällä hetkellä: ulkoministeri, puolustusministeri, ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtaja.
Avoimen keskustelun nimissäkään ei kannata puhua hölmöyksiä. On menty hieman jopa huvittavillekin raiteille, kun huudahdellaan, että ”hei, me keskustellaan ulkopolitiikasta”. Kaiken pitää olla nyt niin kivaa ja arkipäiväistä. Kohta kai kansainväliset kriisitkin ovat jänniä juttuja.
Ja jos on möhlitty, aina voi syyttää mediaa, Kekkosen aikaa ja 70-lukua. Usein suomalaisen poliittisen keskustelun lopputulos on, että väärin keskusteltu. Nyt kokoomuksen puheenjohtaja jopa häpeää tätä Venäjä-keskustelua suomalaisten puolesta.
Ken on leikkiin ryhtynyt, se leikin kestäköön. Kun nostaa pöydälle vanhat pyhät kissat, kuten Venäjän, voi olla varma, että keskustelu ei ole pelkkää hymistelyä.
Ulkopolitiikka on hallinnut myös Brysselin poliittisen syksyn ensimmäistä viikkoa, kun europarlamentaarikot aloittelivat työtään lomien jälkeen. Käytäväpuheita hallitsi uuden ulkoasianhallinnon paikkajako.
Parlamentti on vaatinut, että paikat jaetaan maantieteellisesti tasapuolisesti ja johtoon valitaan sekä miehiä että naisia. EU:n ulkoministerillä Catherine Ashtonilla riittää paljon tekemistä, sillä niin vääristynyttä nykyinen paikkajako on.
EU:lla on 115 ulkomaista lähetystöä. Perustajavaltiot Belgia, Hollanti, Saksa, Ranska ja Italia ovat kahmineet leijonanosan ulkoasiainhallinnon johtopaikoista. Nämä viisi perustajavaltiota ovat saaneet niistä johtoonsa 66. Se on paljon enemmän kuin niiden väkimäärä (46%) edellyttäisi.
Sen sijaan vuonna 2004 liittyneet kymmenen uutta jäsenmaata ovat saaneet vain kaksi lähetystöä johtoonsa. Niiden väkiluku on kuitenkin noin 15 % EU:n väkiluvusta.
Näiden vuonna 2004 liittyneiden jäsenmaiden syrjintä johtopaikoilla näyttää vielä selkeämmältä, kun niitä verrataan Yhdistyneeseen kuningaskuntaa ja Espanjaan. Yhdistyneellä kuningaskunnalla ja Espanjalla on 20 johtopaikkaa, vaikka niiden väestö ei ole merkittävästi suurempi kuin vuonna 2004 liittyneiden jäsenmaiden yhteenlaskettu väestö.
Puola on nostanut asian voimakkaasti esille. Ja ihan aiheesta. Puolalainen tutkimuslaitos on tehnyt tarkan selvityksen paikkajaosta ja juuri oikeaan aikaan. Tutkimus tukee puolalaisten vaatimuksia.
EU:ssakin on aika nostaa kissa pöydälle, pyhätkin kissat. Yksi pyhistä kissoista on se, että EU:n ulkopolitiikkaa hallitsee vahva kolonialistinen perinne. Entiset suuret siirtomaavaltiot ovat “miehittäneet ” lähetystöt entisissä alusmaissaan. Ne valvovat tehokkaasti omia kaupallisia etujaan.
Entiset siirtomaavaltiot hallitsevat erityisesti Afrikkaa. Vain kolme lähetystön päällikköä tulee muista jäsenmaista. Mutta myös latinalaista Amerikkaa vanhat hallitsevat suvereenisti.
Siirtomaavaltioperinne näkyy myös rahanjaossa. Meillä pohjoisen mepeillä on vielä paljon tehtävää, että Itämeren alue saa saman aseman kuin Välimeri.
EU:n ulkopolitiikka on sitä mitä jäsenvaltiot tahtovat ja kykenevät tekemään. Päätökset tehdään Brysselissä. Mutta jäsenvaltiot päättävät.
Catherine Ashtonia on arvosteltu paljon. Hän toimii kuitenkin vain jäsenmaiden tahdon mukaisesti.
Suomi on aktiivinen jäsenmaa, mutta ei olisi pahitteeksi vaikka Suomikin joskus nostaisi kissan pöydälle.
Julkaistu Suomenmaassa 3.9.2010