28
marras
2014

Paavi ravisteli Eurooppaa

Strasbourgin tämän viikon vaikuttavin tapahtuma oli paavi Franciscuksen puheenvuoro.

Hänen mielestään Euroopan unionin instituutiot ovat menettäneet ihmisten luottamuksen. Ihanteet ovat kadottaneet voimansa ja byrokratia on ottanut vallan.

Paavi puhui kaikella sillä arvovallalla, jota hänen edustamansa yli miljardin ihmisen uskonyhteisö antaa. Sanat olivat painavia.

Tekniset ja taloudelliset näkökohdat ovat syrjäyttäneet ihmisen. Ihmisestä on tullut koneen osa.

Jos yksilö ei ole enää hyödyllinen, hänet hylätään ja heitetään syrjään. Pröystäily on ottanut valtaa. Kiihkokulutus ja kertakäyttökulttuuri tuhoavat luontoa.

Paavilla oli viesti kaikille päätöksentekijöille. Viestin voi tiivistää yhteen sanaan. Se on luottamus.

Koko inhimillinen elämä kiertyy luottamuksen ympärille. Ihminen ei ole kokonainen ilman toista ihmistä.

Paavi oli huolestunut ajallemme tyypillisestä ajattelusta, jossa yksilö asetetaan ensimmäiseksi.

Tuo ihmiskuva ei tunnista velvollisuuksia, vaan näkee yksilöillä olevan vain oikeuksia. Minä ilman muita, hän ilman meitä.

Yksilöä korostava ihmiskuva aiheuttaa monenlaista harmia ja surua.

Yksinäisyys on laajalle levinnyt eurooppalainen sairaus. Tautia potevat sekä vanhat että nuoret, menestyjät ja osattomat, siirtolaiset ja pakolaiset.

Talouskriisi on entisestään kärjistänyt yksinäisyyttä ja turvattomuutta, kun ihmiset ovat menettäneet työpaikkojaan ja turvaverkkojaan.

Sosiaaliset verkot ovat venyneet äärirajoille ja rikkoutuneetkin. Ihmisten pitää muuttaa työn perässä yhä useammin kotiseudultaan tai kotimaastaan, usein vastoin tahtoaan.

Suomessakin on käynnissä raju muuttoaalto. Kylät, taajamat ja pienet kunnat autioituvat. Menestyvät seutukunnat kurovat yhä suurempaa etumatkaa muihin. Taakse jäävät ovat suurissa vaikeuksissa.

Terveyserot kasvavat. Järjestelmää nokkelasti hyödyntävät pärjäävät ja muille jää murusia. Perustuslain lupaus oikeudesta sosiaaliturvaan ja yhdenvertaisuuteen horjuu.

Ei sairas, syrjäytynyt tai työtön ihminen välttämättä jaksa pitää huolta omista oikeuksistaan. Hyvässä yhteiskunnassa hänestä huolehditaan kysymättä ja ehdottomasti.

Talouskriisi on myös sosiaalinen kriisi. Jos työn syrjästä tippuu tai siihen ei pääse ollenkaan kiinni, seuraukset ovat väistämättä vakavia. Mielekäs ja turvallinen työ on olennainen osa ihmisen elämää.

Luottamusta on rakennettava ja vaalittava, joka päivä ja jatkuvasti. Samalla on uskottava parempaan huomiseen. Tämä on myös poliittisen järjestelmän ydin.

Jos uskoa ei ole, ei ole toimintaa. Jos ei ole toimintaa, on vain apatiaa ja lohduttomuutta.

Jos päätöksentekijät eivät pysty tarjoamaan uskottavaa ja positiivista tulevaisuudenkuvaa, ei ihmisten epäluottamusta tarvitse ihmetellä.

Unelmien Euroopassa päätöksenteko tapahtuu lähellä ihmistä. Hädänalaisia autetaan, riippumatta heidän kansallisuudestaan ja luottaen siihen, että apua myös saadaan tarvittaessa. Ilman keskinäistä ja syvää luottamusta tämä ei ole mahdollista.

Haastan kaikki ponnistelemaan yhteisen hyvän eteen.

Anneli Jäätteenmäki
europarlamentaarikko

Julkaistu Suomenmaassa 28.11.2014