ANNELI JÄÄTTEENMÄKI

Eduskunnan puolustusvaliokunnan puheenjohtaja Juha Korkeaoja nosti hiljattain pöydälle tärkeän asian. Yleisradion haastattelema Korkeaoja kyseenalaisti EU:n yhteisten taisteluosastojen mielekkyyden. Avoin keskustelu aiheesta on tervetullutta, sillä Suomi käyttää nyt alkavaan päivystysvuoroonsa noin 30 miljoonaa euroa. EU:n yhteisiä taisteluosastoja ei kuitenkaan ole kertaakaan käytetty niiden olemassaolon aikana. Meneekö panostuksemme siis hukkaan? Vastaus on osaksi kyllä ja osaksi ei.

Taisteluosastoja perustettaessa oli pääajatuksena, että EU osaltaan kantaisi vastuun lähialueidensa konfliktien ehkäisemisestä ja rajoittamisesta. Tuoreessa muistissa olivat omasta maanosastamme Jugoslavian hajoamissodat ja Afrikasta Suurten järvien alueen konfliktit sekä Somalian ja Liberian valtioiden romahtaminen. Kaikki johtivat väkivaltaan, humanitaarisiin katastrofeihin ja vakaviin ihmisoikeuksien loukkauksiin, joiden seuraukset vaikuttavat pitkälle tulevaisuuteen. Eurooppa ei voi seurata tällaisia tapahtumia toimettomana, vaan sen tulee puolustaa rauhaa ja ihmisoikeuksia kaikkialla.

On kuitenkin selvää, että vaativimmissa operaatioissa EU:n suorituskyky perustuu edelleen sen vahvimpien jäsenvaltioiden varaan. Yhteisten joukkojen perustaminen oli reaktio todellisen puutteen korjaamiseksi, mutta se ei kuitenkaan ole johtanut toimiin käytännössä.

Taisteluosastojen olemassaolon aikana on tapahtunut myös se kehitys, että sekä Irakin että Afganistanin sodat ovat kuluttaneet useiden EU-valtioiden kansallisia voimavaroja. Mahdollisuudet ja halukkuus osallistua EU-operaatioihin näiden raskaiksi muodostuneiden sotatoimien ohella ovat monien maiden osalta rajoittuneet. Onkin syytä linjata, kannattaako nykymuotoista EU-joukkojen järjestelmää jatkaa. Ehkäiseekö niiden olemassaolo konflikteja ja onko niiden olemassaolo sotilaallisesti uskottava? Voitaisiinko resurssit kohdentaa tehokkaammin? Suomessa meidän on syytä kysyä itseltämme, voimmeko löytää kriisinhallinnassa oman roolin, joka tukisi pyrkimystämme kehittyä rauhanrakentamisen suurvallaksi?

Euroopan valtioiden täytyy tehdä entistä enemmän yhteistyötä turvallisuuskysymyksissä. Myös Suomen puolustusvoimat tarvitsee kansainvälistä yhteistyötä, esimerkiksi valvontajärjestelmien ja tiedusteluyhteistyön sekä materiaalihankintojen muodossa. Myös kokemusta yhteisistä operaatioista tarvitaan. Näitä kaikkia voidaan kuitenkin saavuttaa muutoinkin kuin EU-joukkojen kautta, ja muita keinoja onkin pakko keksiä, koska yhteisille joukoille ei tunnu löytyvän sopivaa käyttökohdetta, vaikka maailman konfliktit eivät ole suinkaan loppuneet.

Ennen kaikkea Suomen tulisi kuitenkin kehittää ja markkinoida edelleen osaamistaan siviilikriisinhallinnassa, jota ei suinkaan pidä alistaa vain erilaisten konfliktien ja sotilaallisen kriisinhallinnan jälkihoidon välineeksi. Sillä voi olla myös etukäteinen rooli. Siviilikriisinhallinnassa keskeisiä taitoja ja välineitä voidaan hyödyntää konfliktien ennaltaehkäisyssä sekä oikeusvaltion, tasa-arvon ja ihmisoikeuksien vahvistamisessa. Näitä tavoitteita tulisi vahvistaa Suomen kehityspolitiikassa ja kahdenvälisessä kehitysyhteistyössä, ja meidän tulisi painottaa niitä myös EU-tasolla.

Siviilikriisinhallinnan taitoja ei suinkaan tarvita vain jossain kaukaisessa ”kolmannessa maailmassa”, vaan valitettavasti myös monissa maissa Euroopan mantereella sekä Kaukasian ja Keski-Aasian maissa. Suomi voisi toimia aktiivisemmin sekä siviilikriisinhallintaoperaatioiden toteuttajana että alan kansainvälisenä kouluttajana. Kehitysmaiden kansalaisten kriisinhallintakoulutus olisi ainakin osittain laskettavissa kehitysyhteistyörahoituksemme piiriin. Tämän toiminnan laajentaminen vahvistaisi välillisesti myös mahdollisuuksiamme YK:n turvallisuusneuvoston jäsenyyskilvassa.

On toivottu, että keväällä valittava eduskunta saisi käsiteltäväkseen puolustuspoliittisen selonteon. Kun sellainen varsin suurella varmuudella laaditaan ja lienee jo valmisteltavana, on syytä toivoa ja muistuttaa, että selonteko ei saa typistyä puolustusvoimien kotimaan toimintojen supistuslistaksi. Selonteon tulee kattaa puolustusvoimien kansainvälisten tehtävien tavoitteet, niiden tarkoituksenmukainen toteuttaminen ja niihin kohdennettavien resurssien perusteltavuus. On tärkeää, että kysymys EU:n yhteisen taistelujoukon mielekkyydestä on nostettu esiin jo ennen vaaleja ja hallitusneuvotteluja. Näin eri puolueet voivat ottaa ja joutuvat ottamaan vaaleissa kantaa kriisinhallinnan tulevaisuuteen ja Suomen rooliin kansainvälisen turvallisuuden alalla.

Mihin EU-joukkojen osalta päädytäänkin, siviilikriisinhallintaa ja sen onnistumista tukevaa kehitys- ja ihmisoikeuspolitiikkaa on joka tapauksessa vahvistettava ulkopoliittisen johdon ohjauksella nykyistä keskeisempään asemaan Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikan kokonaisuudessa.

Julkaistu Savon Sanomissa 9.1.2011